Tulimme illan suussa Pohjanmaalta. Reissu meni paremmin, kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa. Puhun lasten kannalta. Tarkemmin sanottuna Keen (Kerttuli on siis nykyään Kee, isoveljen lahja siskolle) öiden osalta. Kolmen yön mittainen reissu olisi voinut olla täysi katastrofi tällä historialla, mutta kaksi ensimmäistä yötä Kee nukkui yhdelä heräämisellä 12h ja viimeisenä yönä vähän itkeskellen, mutta silti aina rauhoittuen. Arvaatte oikein, aiheemme tänäänkin on uniongelmat ja lasten terveys.
Voisinkohan väitellä tohtoriksi pienokaisten uniongelmista? En ehkä vielä, mutta jos jolla kulla joskus on ongelmia lapsen nukkumisen kanssa, niin oikein tehokasta vertaistukea, pohdintaa syy-seuraus-suhteista ja toimivia vinkkejä pystyn kyllä antamaan.
Aivan pienenä vauvana Kee nukkui hyvin. Niin hyvin kuin imeväinen nyt nukkuu. Söi ja nukahti. Ensimmäisen kerran muistan huokailleeni hänen nukkumisen suhteen elokuussa, silloin Kee alkoi nukkua kainalossa jatkuvan syömisen takia. Eikä siitä sitten mennytkään kauan syyskuuhun, jolloin alkoi korvakierteet ja kantaminen. Kun Kerttuli heräsi yöllä itkemään korvakipua, kannoin. Kannoin, kannoin ja kannoin. Hyssytin hartiat särkien. Siihen pieni nukahti ja sain siirrettyä sitten sänkyyn, jossa hän hetken malttoi nukkua, kunnes taas heräsi kipeisiin korviin. Kannoin, kun hampaita tuli. Kannoin, kun koski mahaan. En huudattanut, koska yritin saada pysymään esikoisen unten mailla. Jossain vaiheessa tyttö kasvoi niin, etten enää jaksanut kantaa pitkiä aikoja. Silloin tulimme olohuoneeseen lukemaan hetkeksi, että kipu tai harmitus unohtui. Kun tytöllä oli pidempiä terveitä aikoja, mies piti unikoulua - pari kertaa yhteensä.
Maaliskuussa tarkastettiin taas korvat ja tarkastuksen yhteydessä uni- ja nukahtamisongelmiinkin perehtynyt korvalääkärimme vihjaisi meille vauvan vievän äitiä ja isää kuin pässiä narusta. Olimme toki miettineet sitä, ettei mikään valtava kipu lopu valojen syttymiseen tai kirjojen lukemiseen. Maaliskuussa teimme ikimuistoisen reissun Pohjanmaalle. Kerttu valvotti kaksi yötä koko talon. Meitä ja isäntäväkeä. Silloin tuntui tosissaan, että tulemme hulluksi. Kerttuli nukahti syliin, mutta tirkisteli yhdellä silmällä viiden minuutin välein, että onhan varmasti sylissä. Kuitenkaan ei uskaltanut olla varma, etteikö johonkin koskenut. Oli ollut influenssaa, tulevia hampaita, tuli oksennustautia, räkätautia. Aina jotain. Minulle oli vihjattu maitoallergiasta, joka saattaisi oireilla vain öisin. Minä nukuin sohvalla puolitoista kuukautta, sillä minun meneminen samaan huoneeseen tuhosi viimeisetkin yöunet.
Siirsimme Keen nukkumaan isoveljen kanssa samaan huoneeseen. Sitten mies lähti viikonlopuksi reissuun. Pelkäsi öitä, koska nyt ei ollut kotona toista, joka saattaisi herätä aamulla aikaisemmin huonon yön jälkeen. Eka yö oli aika perus, toisena Kerttuli repi pelihousut. Siinä keskellä yötä minä mietin, ettei tämä voi jatkua näin. Kello on 2 ja lapsi vaatii palvelua. Painaa 10 kg, en minä jaksa! Joku valkeus iski. Tajusin, ettei isän unikoulut auta, kun lapsi on oppinut saamaan minulta kantopalvelua, lukuhetkiä ja muuta. Totesin, että nyt tai ei koskaan, minä huudatan. Rukoilin, että esikoinen saisi nukkua. Sanoin Keelle, että nyt nukutaan, on yö. Kävin pitkäkseni, otin tytön viereen ja pistin silmät kiinni. Ajattelin, ettei se yli puolta tuntia jaksa huutaa. 20 minuutin karjumisen jälkeen purin hammasta ja hoin itselleni, ettei sillä ole mitään hätää. Tyttö karjui. Hakkasi minua, sänkyä ja heitteli tyynyä. Minä rauhoittelin ja sanoin, ettei ole hätää, nyt nukutaan. Tyttö karjui niin kovasti, että aamulla silmien ympärillä oli verenpurkaumia. 50 minuutin jälkeen sisu loppui. Kerttulilta. Suu meni kiinni, syvä huokus ja pää tyynyyn. Vasta viikon päästä Kee yritti tätä uudelleen, pieni sormi osoitti kiivaasti olkkariin, mutta silloin riitti 10 minuutin huudattaminen. Sittemmin ei ole kannettu. Eikä ole pyydetty palveluja.
Seuraavalla viikolla päätin myös jättää maidon koemielessä pois. Kahden päivän jälkeen Kertulta hävisi maha (pinkeä pallo), jatkuva piereskely ja löysät kakat. Nyt kolmen viikon jälkeen meillä on useimmiten hyviä öitä, ehkä yhdellä heräämisellä. Arki on siis normaalia yksi-vuotiaan arkea! Lääkäri totesi Kertulla suolistoperäisen maitoallergian, jonka toivotaan paranevan ennen kouluikää. Elämä tuntuu kummalliselta. Totta kai Keellä on tälläkin hetkellä hirveä yskä, mutta kun ei me jakseta enää edes huomata tuommoista "pientä" ;-)
