Se aika kesäkuusta

Tulimme illan suussa Pohjanmaalta. Reissu meni paremmin, kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa. Puhun lasten kannalta. Tarkemmin sanottuna Keen (Kerttuli on siis nykyään Kee, isoveljen lahja siskolle) öiden osalta. Kolmen yön mittainen reissu olisi voinut olla täysi katastrofi tällä historialla, mutta kaksi ensimmäistä yötä Kee nukkui yhdelä heräämisellä 12h ja viimeisenä yönä vähän itkeskellen, mutta silti aina rauhoittuen. Arvaatte oikein, aiheemme tänäänkin on uniongelmat ja lasten terveys.

Voisinkohan väitellä tohtoriksi pienokaisten uniongelmista? En ehkä vielä, mutta jos jolla kulla joskus on ongelmia lapsen nukkumisen kanssa, niin oikein tehokasta vertaistukea, pohdintaa syy-seuraus-suhteista ja toimivia vinkkejä pystyn kyllä antamaan.

Aivan pienenä vauvana Kee nukkui hyvin. Niin hyvin kuin imeväinen nyt nukkuu. Söi ja nukahti. Ensimmäisen kerran muistan huokailleeni hänen nukkumisen suhteen elokuussa, silloin Kee alkoi nukkua kainalossa jatkuvan syömisen takia. Eikä siitä sitten mennytkään kauan syyskuuhun, jolloin alkoi korvakierteet ja kantaminen. Kun Kerttuli heräsi yöllä itkemään korvakipua, kannoin. Kannoin, kannoin ja kannoin. Hyssytin hartiat särkien. Siihen pieni nukahti ja sain siirrettyä sitten sänkyyn, jossa hän hetken malttoi nukkua, kunnes taas heräsi kipeisiin korviin. Kannoin, kun hampaita tuli. Kannoin, kun koski mahaan. En huudattanut, koska yritin saada pysymään esikoisen unten mailla. Jossain vaiheessa tyttö kasvoi niin, etten enää jaksanut kantaa pitkiä aikoja. Silloin tulimme olohuoneeseen lukemaan hetkeksi, että kipu tai harmitus unohtui. Kun tytöllä oli pidempiä terveitä aikoja, mies piti unikoulua - pari kertaa yhteensä.

Maaliskuussa tarkastettiin taas korvat ja tarkastuksen yhteydessä uni- ja nukahtamisongelmiinkin perehtynyt korvalääkärimme vihjaisi meille vauvan vievän äitiä ja isää kuin pässiä narusta. Olimme toki miettineet sitä, ettei mikään valtava kipu lopu valojen syttymiseen tai kirjojen lukemiseen. Maaliskuussa teimme ikimuistoisen reissun Pohjanmaalle. Kerttu valvotti kaksi yötä koko talon.  Meitä ja isäntäväkeä. Silloin tuntui tosissaan, että tulemme hulluksi. Kerttuli nukahti syliin, mutta tirkisteli yhdellä silmällä viiden minuutin välein, että onhan varmasti sylissä. Kuitenkaan ei uskaltanut olla varma, etteikö johonkin koskenut. Oli ollut influenssaa, tulevia hampaita, tuli oksennustautia, räkätautia. Aina jotain. Minulle oli vihjattu maitoallergiasta, joka saattaisi oireilla vain öisin. Minä nukuin sohvalla puolitoista kuukautta, sillä minun meneminen samaan huoneeseen tuhosi viimeisetkin yöunet.

Siirsimme Keen nukkumaan isoveljen kanssa samaan huoneeseen. Sitten mies lähti viikonlopuksi reissuun. Pelkäsi öitä, koska nyt ei ollut kotona toista, joka saattaisi herätä aamulla aikaisemmin huonon yön jälkeen. Eka yö oli aika perus, toisena Kerttuli repi pelihousut. Siinä keskellä yötä minä mietin, ettei tämä voi jatkua näin. Kello on 2 ja lapsi vaatii palvelua. Painaa 10 kg, en minä jaksa! Joku valkeus iski. Tajusin, ettei isän unikoulut auta, kun lapsi on oppinut saamaan minulta kantopalvelua, lukuhetkiä ja muuta. Totesin, että nyt tai ei koskaan, minä huudatan. Rukoilin, että esikoinen saisi nukkua. Sanoin Keelle, että nyt nukutaan, on yö. Kävin pitkäkseni, otin tytön viereen ja pistin silmät kiinni. Ajattelin, ettei se yli puolta tuntia jaksa huutaa. 20 minuutin karjumisen jälkeen purin hammasta ja hoin itselleni, ettei sillä ole mitään hätää. Tyttö karjui. Hakkasi minua, sänkyä ja heitteli tyynyä. Minä rauhoittelin ja sanoin, ettei ole hätää, nyt nukutaan. Tyttö karjui niin kovasti, että aamulla silmien ympärillä oli verenpurkaumia. 50 minuutin jälkeen sisu loppui. Kerttulilta. Suu meni kiinni, syvä huokus ja pää tyynyyn. Vasta viikon päästä Kee yritti tätä uudelleen, pieni sormi osoitti kiivaasti olkkariin, mutta silloin riitti 10 minuutin huudattaminen. Sittemmin ei ole kannettu. Eikä ole pyydetty palveluja.

Seuraavalla viikolla päätin myös jättää maidon koemielessä pois. Kahden päivän jälkeen Kertulta hävisi maha (pinkeä pallo), jatkuva piereskely ja löysät kakat. Nyt kolmen viikon jälkeen meillä on  useimmiten hyviä öitä, ehkä yhdellä heräämisellä. Arki on siis normaalia yksi-vuotiaan arkea! Lääkäri totesi Kertulla suolistoperäisen maitoallergian, jonka toivotaan paranevan ennen kouluikää. Elämä tuntuu kummalliselta. Totta kai Keellä on tälläkin hetkellä hirveä yskä, mutta kun ei me jakseta enää edes huomata tuommoista "pientä" ;-)

Kuulumisia

Pitäisiköhän blogin nimi muuttaa Kerran kuussa? No, voihan Se aika kuukaudestakin olla vain kerran kuussa. Mietin, miksi tänne tulee nyt näin harvoin kirjoiteltua. Ehkä siksi, että kerron facebookissa niin paljon kuulumisiamme. Tänne ei sitten tule toistettua itseään. Toisaalta blogin nimi voisi olla myös Ihan sairasta. Tässä kuukauden aikana olemme olleet taas flunsassa, sitten yrjötaudissa ja nyt taas flunssassa. Odotan kesän onnellisia päiviä, kun olemme tietenkin ainakin kolme kuukautta yhteen kyytiin terveinä. Siis eikö se niin mene? Meneehän? Pakko mennä.

Palautin tänään viimeiset tehtävät liittyen opintoihini avoimessa yliopistossa. Olen ollut todella iloinen siitä, että aloitin opinnot syksyllä. Vaikka välillä on pitänyt vääntämällä vääntää esseetä, työllistää miestä turhan paljon lasten vahtimisella ja joku yökin stressata, olen silti saanut opinnoista älyttömästi potkua. Opintorekisteriin napsahdelleet arvosanat ovat pönkittäneet sitä minää, joka esikoisen kohdalla pelkäsi tyhmentyvänsä kotona täysin. Olen kyllä myös ylpeä itsestäni, koska kyllähän se jänskätti, miten saan yhdistettyä opinnot kotiäitiyteen. Miten siis jaksan. Terveys-ala on kiinnostanut minua aina ja tämä yhdistelmä on todella toiminut. 

Muuten viimeiset viikot olen kiertänyt itseäni johonkin (kolmenkympin? vai voiko 21-vuotias saada 30-kriisin? kriisiin. Siis semmoista kevyttä settiä, että mikä olen ja miksi olen ja mikä tämä parisuhde on ja mitä oikeastaan haluan. Luulen, että taustalla on kyllä hyvin pitkälti tämä törkeän rankka vuosi. Tämä pämähti päälle, kun olin nukkunut muutaman viikon sohvalla (siis Kertun takia, en parisuhteen) ja olin sitä myöten myös viimein nukkunut. Stressi purkautui ja ehdin ajatella. Ajattelu ei siis sovi minulle. Panta on kuitenkin vähän löystynyt ja eiköhän se tästä kesäkuun alkuun jo asetu.

Päivitetään nyt sitten muunkin perheen kuulumiset. Mies sai tarpeekseen vuorotyöstä, sai uuden työpaikan ja pääsee viimein kokeilemaan asiakaspalvelun ihanuuden. Minulla on myyntityöstä kolmen kesän kokemus, enkä kaipaa niitä hikisiä keski-ikäisiä miehiä vinkumaan minua mukaansa Tenon kalareissuille. Tosin ne tuskin eivät enää vinkuisi tätä 10 vuotta vanhempaa äiti-ihmistä. Ja tuskin ne vinkuu miestäkään, mutta kuitenkin. Siis toivottavasti eivät vingu. Miestä. No. Työpaikan muutos kuitenkin vaikuttaa aika paljon meidän perhe-elämään. Minä ja lapset ollaan tästä lähtien aina päivät keskenämme eikä meillä ole autoa käytössä. Yritämme selvitä. Toisaalta meillä on pitkästä aikaa mahdollisuus harrastaa iltaisin, säännöllisesti. Miehelle ei varmaan muuta sitten kuulukaan. 

Esikoinen on 3 vuotta ja 7 kuukautta. Pahin uhma on laantunut, mutta pitää päivittäin jostain aina vääntää. Touhua ja mielikuvitusta riittää. Päivän aikana poika ehtii kyntää pellot, tehdä keittiöremontin, maalata kymmenen kertaa, soittaa rumpuja, haravoida pihan, auttaa äitiä ja paljon muuta. Mietin, mitä uusia taitoja Iippo on oppinut. Värittämään ja maalaamaan tarkemmin. Soittamaan peruskomppia pieniä pätkiä. Kirjoittamaan koneella pieniä sanoja. Tekemään yleensäkin kaikkea entistä paremmin, tarkemmin ja huolellisemmin. Jopa keskittymistä on alkanut löytyä!

Kuopus on yhden vuoden ja yhden kuukauden. Hän kiipeilee joka paikkaan. Puhuu entistä enemmän omaa kieltään. Tekee pissin ja kakan pottaan pari kertaa päivässä. Syö ja juo itse. Näpertää kaikenlaista. Seisoo vasten tukea ja liikkuu siinä. Kävelee jo hienosti taluttaen. Me mennään nöyrästi se tosiasia repussa, että lähes 3 kuukautta limaa korvissa on vähän hidastanut tahtia, mutta kyllä täältä tullaan. Tullaan, tullaan. Kunhan saataisi nukkua! Olen pian pari kuukautta nukkunut lähes poikkeuksetta sohvalla. Ihan älytöntä. Mutta kun se menee jota kuinkin näin: Kerttuli nukahtaa. Ei ole väliä, kumpi vie, hän nukahtaa. Nukkuu jopa ihan hyvin. A-P voi mennä nukkumaan, ei mitään hätää. (Kee nukkuu siis omassa sängyssä) Mutta jos minä menen makkariin. Menee 5 minuuttia, ja alkaa ähellys. Siitä 5-10 minuuttia ja tyttöä on joko hyssyteltävä koko ajan tai otettava väliin. Jos se tulee väliin, se hetken simahtaa ja sitten... pienet kädet löytää äidin kasvot... tap, tap, tap - löytyy äidin hiukset... HIUKSET??? Pienet kädet repii innokkaasti hiuksia, tämä on siis ÄITI! Ja siinäpä se yö sitten. Alkaa leikkiminen, kikattelu, pölötys. Parhaillaan yhdestä aamu neljään olemme odottaneet rauhoittumista. Siksi minä nukun sohvalla. Silloin ainakin kaikki nukkuu.

 

Ja Tyyne. Tyyne elää taas sitä mukavaa vaihetta. Jos se saisi päättää, se istuisi koko ajan oven raossa. Ei kokonaan sisällä (ei voi haistaa ulkoilman tapahtumia), eikä kokonaan ulkona (koska siellä on vähän koleaa tassuille). Aamuisin se tulee saunasta tänne tupaan, jossa kaksi pientä lähtee välittömästi konttaamaan letkassa sen perässä joka paikkaan. Tahmaiset kädet silittää. Silloin se hengittää rauhallisesti sisään-ulos ja marssii pihalle loppupäiväksi. Olipa miten koleaa tahansa.

Keittiö on kodin sydän!

Pahoittelen hiljaista eloa, on ollut semmoista aikaa taas kuukaudesta, etten ole jaksanut käydä täällä enempää narisemassa ;-) Lyhyesti sanottuna olemme sairastaneet influenssan koko perhe, saaneet terveyskeskuksesta Kertulle kuurin molempien korvien tulehdukseen, hokeneet, että eikö tämän pitänyt helpottaa ja kuulleet korvalääkäriltä, ettei korvat ole voineet olla tulehtuneet. Pohtineet allergiat läpi ja todenneet, ettei mikään kipu lopu syliin ottamiseen tai valojen päälle laittamiseen. Kuulleet myös, että nukutus on näille kaikista pienimmille sen verran rankka juttu, että voi aiheuttaa jopa muutoksia persoonallisuudessa, jonka piikkiin korvalääkäri olisi pistänyt yöhuutamisen ja päättäneet yksinkertaisesti olla kantamatta prinsessaa yöllä. Nukkuneet siis mieheni kanssa eri huoneissa pari viikkoa. Minä nukun sohvalla, tyttö nukkuu hyvin. Minä nukun makkarissa - ainoastaan mies nukkuu hyvin. Yksinkertaisia johtopäätöksiä olemme tästä sitten vetäneet ja toimineet sen mukaan. Minä olen urheasti tehnyt ja palauttanut koulutehtäviä pyydetyssä aikataulussa ja ollut tyytyväinen itseeni. 

Kerttulin ykkös-synttäreitä vietettiin jo vähän oikeana synttäripäivänä ja pikkuisen isommin tulevana sunnuntaina myös setien ja serkkupoikien läsnäollessa. Kyllä, Kertulla on 3 serkkupoikaa. 4-vuotias ja kaksi Kerttulia reilun puoli vuotta vanhempaa. Ja tietenkin isoveli. Olemme tietoisia siitä, että tytöllä ei tule olemaan mitään ongelmia puolensa pitämisessä. Hän kantaa myös nimitä Tättärä ja Tintta.

No joka tapauksessa. Koska vietämme juhlia reissun päällä (kissalla on vahti, hän ei ole yksin), niin päätin hups vain leipasta kakun ja suolaisen piirakan etukäteen pakastimeen. Miten onkaan ne sieltä kätsy ja näppärä sitten nappaista mukaan! Kun mies on vielä iltavuorossa, niin ajattelin, että onpahan kiva saada aikakin kulumaan keveissä tunnelmissa. (Jos luulet kuulevasi rivien välistä jotain, et varmaan ole väärässä.)

Kakkupohja, eli pellillinen taikinaa tuli vielä suhteellisen kivuttomasti. Kerttuli on oppinut kiipeämään myös vetolaatikoihin, joten ilmoittautuihan se vapaaehtoiseksi uunin testaajaksi, mutta ei siinä mitään. Siinä sitten aloitin piirakan. Ehdin ottaa kupit esille ja kanan lämpimään, kun Iippo huomasi ukin pihalla pensasaitojen leikkuussa ja halusi kaveriksi. Puin päälle. Poika pihalle. Margariini palasiksi. Etsin pojalle oman moottorisahan ulos. Kuivat aineet kuppiin. Kerttuli kiipeää säkkituolin päälle, yrittää katsoa ikkunasta ulos ja ... ei ennätä kaatua, koska ehdin napata kiinni. Josta mieleen tuli, että välipala pitää syöttää pienimmälle. Syötän. Taikina nypityksi ja jääkaappiin, riisu ulkovaatteet. Välipala myös isommalle. Broileri paistumaan. Pilko kasvikset. Pidä koko ajan silmällä, mitä tapahtuu leikkihuoneessa. Ilmiriita, Kerttuli raapii kynsillä Iippoa, Iippo räpsii takaisin rumpukapuloilla. Rummut takavarikkoon. Kasvikset paloiksi, voitele vuoka. Iippo on aloittanut leikin, jossa tyhjentää lietesäiliötä ja huikkii taukoamatta: "Äiti, kato mitä tämä tekis! Kato äiti! Äiti! Kato minne se kippaa nämä kakat! ÄITI! KATO! Nyt se ajaa tänne jossa on näitä letkuja! Äiti, äiti!?" Vastaan kaikkeen joo, kunnes en enää jaksa, vaan ilmoitan leipovani. Pohja vuokaan. "PYYHKIMÄÄN!" Piirakkaan täytteet. "Kerttuli haisee!". Piirakka uuniin, vaipan vaihto. Tarkemmin katsoen myös vaatteiden vaihto. En muista, pesinkö kädet. Hah.

Kerttu on itkuinen, päätän pistää nukkumaan. Vaatteet päälle molemmille ja pihalle. Haen postin. Ihanaa! NE on saapuneet, molemmille ipanoille omat :-) Ihastellaan pipoja hetki, totean, etten ole muistanut syödä ja otan... mämmiä. Puoli tuntia meni, Kerttuli hereille, koska nämä olivat hätävaraunet. Piirakka pois uunista. Mietin kuumeisesti, mitä ruokaa laitan lapsille ja alan vatkata kakkuun täytettä. Kerttuli kiipeää pianotuolilla olevaa kissaa härkkimään. Siirrän pois. Haen mansikoita. Siirrän Kerttulia. Laitan mansikat sulamaan. Siirrän kissan, koska se uskoo paremmin. Täyte jääkaappiin odottamaan. Lapsille ruokaa. Molemmat syömään. Tinttaan Kertun lautasen sinitarralla pöytään, napsin itse muutaman perunan. Täytän ja rullaan pohjan sillä aikaa, kun Kerttuli syö itse. Helppo kohta päivässä! Tai oli. Iippo nauraa vääränä, Kerttu on saanut lautasen irti, kipannut sen tietenkin toisin päin ja ruokaa on pöydällä ja lattialla. Siivoan. Totean, että K haisee taas.

Tässä välissä alkaa armoitettu Pikku Kakkonen. Tyhjennän astianpesukoneen. Kerttuli kiipeää sen kannen päälle istumaan. Siinä on vettä. Nostan tytön kauemmas leikkimään omilla leluilla. Ehdin pistää pari lautasta, kun se on siinä taas. Töröttää kuin tatti ja aikoo mennä tutkimaan, mitä syvemmällä koneessa on. Laitan tytön syöttötuoliin ja käteen naksun. Pikku Kakkosessa joku tekee pahvilaatikosta nukkekodin. Iippo ihastuu siihen ja haluaa ehdottomasti pahvilaatikon. Etsin hänelle semmoisen. Autan alkuun. Yhtäkkiä kuuluu lasista kilinää. Ihmettelen, mistä se kuuluu. Iippo huudahtaa, että Kerttu on varmasti lasipurkkikaapilla! Kaappi, jossa on läjä pilttipurkkeja, on jäänyt auki ja juuri kun tulen Kertun taakse, yksi purkki helähtää rikki. Sydän lyö yhden ylimääräisen. Suojelusenkeli, kiitos! Totean, että iltapuuroon on puoli tuntia, nyt on tehtävä kakku loppuun. Viipaloin kääryleen, pistelen kuppiin. Kerttuli kaatuu ja itkee, yritän lohduttaa vain painamalla posken poskeen, koska kädet on rahkassa. Helpottaa hetkeksi. Kakku pakastimeen. Keittiö on kuin totaalisen räjähdyksen jäljiltä. Mietin, mikä oli varamiespalvelun puhelinnumero.

Onneksi Iippo rupeaa siivoamaan omaa huonettaan pala kerrallaan. Ensin työkalut. Minä raikkoan keittiötä. "Äiti! Kerttu tyhjentää mitä minä saan kerättyä!". Nostan Kerttulin kauemmas. Pistän astioita koneeseen. Öljyinen kattila, rahkainen astia. Kaadan pikaisesti käytetyn öljyn takaisin öljypurkkiin ja yhtäkkiä se on siinä taas! Kerttu öljyisessä koneessa. Ruma sana. Pesen pienet kädet ja siirrän enempää ajattelematta tytön Iippon huoneeseen. Jatkan koneen täyttöä. "ÄITI! KERTTULI TAAS OTTAA KAIKKI KONEET!" Tyttö syöttötuoliin. Maissinaksut peliin. Puuro kiehumaan. Siivoaminen jatkuu. Iippoa pitää lahjoa ja kiristää, mutta hiljalleen huone siistiytyy. Samoin keittiö.

Puuro pöytään, Iippolla iltapala. Rauhallista musiikkia. Syvä huokaus. Loppu menee kuin käsikirjoituksessa. Puuro pienimmälle uppoaa hetkessä. Iippo jää syömään, kun nukutan Kerttulin. Kerttuli vaatii yli puoli tuntia. Onneksi Iippo on niin reipas! Syö iltapalan, vaihtaa yökkärin ja kuuntelee Fröbeleitä peiton alla sohvalla kissan kanssa, kun viimein tulen. Kissan ruoka, Iippo vaihtaa veden. Hampaiden pesu. Kirja. Rukous. Hyvää yötä.

Ja kun tulen keittiöön, olen niin kiitollinen, että jaksoin siivota hetki aiemmin. Kyllä tämä, tiedättekö, työstä käy. Voisin vaikka ottaa sen kuntalisän Lapinlahdellekin.