Vieroitusoireet

Lapsen saaminen on ensin yhtä sitoutumista, sitten yhtä vieroittamista ja vieroittumista. Ensin ollaan yhtä sienirihmastoa, äiti ja vauva. Toinen toisen mahassa, tissi suussa, pää rinnalla, jatkuvasti sylissä, käsi kädessä yölläkin. Muistan itse ihmetelleeni monet miehen yövuorot, miten niin pienestä ihmisestä voi saada niin paljon turvaa.

Sitten se alkaa. Perunaa tissin sijasta. Tuttia yöllä tilalle. Ensimmäisten syöttökertojen jättäminen on ihan mukavaa ja helpottavaa. 10 kuukauden imetyksen jälkeen koko lopetus tuntui huojentavalta ja silti sitä viimeistä iltasyöttöä olisi halunnut jatkaa loputtomasti. Itku silmässä. Molemmat.

Opetellaan nukahtamaan myös isin kanssa. Äiti vääntää pesuhuoneessa suihkua kovemmalle ja kuumemmalle välttyäkseen kuulemasta hysteerisen parkunan makkarista. Itkee sydäntään irti; on se sentään kamalaa, isin kanssa nukahtaminen.

Tutista irtaantuminen ei Luojan kiitos aiheuta itkua äidille, meillä ei juurikaan Iippollekaan. Tutti annettiin Tyyne-kissalle. Onneksi Iippo ei silloin hoksannut, että jos kissa irvistää tuttia haistettuaan, se tuskin tulee käyttämään sitä sielläkään omassa pensasmajassaan.

Tutista ja tissistä irtaantumisen aikaan on voinut käydä niin, että lapsen on saattanut tulla ottaneeksi viereensä yöllä saadakseen nukkua itsekin. Sitten opetellaan nukkumaan pinnasängyssä. Lapsen pinnasänkyyn nukuttaakseen on voinut ottaa käyttöön silittelyn ja tuutulaulut - onhan se ihanakin hetki, illan viimeinen yhteinen hellittely.

Vieroitutaan vaipoista.
Vieroitutaan potasta.
Vieroitutaan jatkuvasti väärin äännetyistä sanoista.
(Tiedän, opettajan lapsella on rankka lapsuus).

Omaan sänkyyn ja huoneeseen siirtymine oli kamalaa. Iippo nukkui, äiti ei. Äiti valvoi ja kuunteli, että nukkuuko Iippo. Minulla on niin kauhea ikävä lasta viereeni että saatoin jäädä nukkumaan lattialle Iippon viereen vaikkei olisi tarvinnutkaan. Omaan sänkyyn nukahtaminen vaati ehdottomasti silittelyä.

Sitten vieroitutaan silittelystä ja tuutulauluista jotta lapsi oppii nukahtamaan yölläkin itse. Siis että saadaan nukkua tässä talossa joskus kokonaisia öitä ennen kuin kaikki alkaa alusta kakkosen kanssa. Siirryn ilta illalta kauemmas sängystä. Lupaan ensin silittää sitten, kun olen laskenut hitaasti kymmeneen. Sen jälkeen sitten, kun olet nukahtanut. Nyt olen menossa makkarin ovella, huomenna en ole enää huoneessa. Iippo nukahtaa kyllä jo itse päikkäreille. Minä en oikein tiedä, mille tuntuu. Onko sen pakko olla jotenkin muka jo iso poika?

Onneksi se vielä hiippailee meidän viereen yöllä. Ainakin joskus se tuntuu melkein helpottavalta.

Voi auta Armias! Onneksi tämä on tämmöistä jatkuvaa harjoittelua! Tulossa on koko ajan rankempia vieroittumisia, joskus olen kurkku kuristumisen tunteesta krampaten ehtinyt miettiä sitä, mitä murrosikäiset laukoo päin vanhempien naamaa. Se on muuten parempi lähteä nyt nukkumaan jotta jaksaa taas huomenna. Alkaa vaikka vieroittumaan välillä työelämästä, jota on jäljellä kolme viikkoa...



(Sanomatta voisi jäädä, että onnistuakseen nukuttamaan pojan omaan sänkyyn ilman kriisiä, on isä halinut ja sylitellyt, silitellyt ja jopa ottanut viereensä. Siinä on vielä vieroitus tekemättä ;-)

"Mä yljösin viis keltaa!"

Se on sitten ollut yljötautia. Sairastin viimeksi 3 vuotta sitten jotain tämän tyyppistä, Iippoa odottaessani. Nyt on kuitenkin viikkoja kasassa noin 25 enemmän ja yljöily on ollut paljon kurjempaa. Vatsalihakset eivät ole ihan oikeilla kohdillaan ja maha tulee tosi kipeäksi. Sen lisäksi supistaa. Iippolle yljötauti oli ensimmäinen. Onneksi se on jo noin iso poika ja ymmärtää puhetta. Niinpä tilanteen hysteerisyys meni äkkiä ohi ja kohta kaveri yljösi urhoollisesti ja kähisi päälle: "Sitten äkkiä limppalia!"

Töitä olisi jäljellä vielä nelisen viikkoa. Se tuntuu tosi pitkälle ajalle, sen verran olen ollut väsynyt! Olen kuitenkin luvannut (vaikka me opettajat niin korvaamattomia olemmekin...omassa mielessämme) miehelle, etten tihkaise väkisellä loppuun asti. On helpompi ajatella vauvan hyvinvointia kuin omaa. Suurimman osan ajasta odotan lomaa innolla. Välillä sitä jää väkisin junnaamaan siihen tulevaisuuden tuntemattomuuteen; miten jaksan kotona kahden lapsen kanssa(Iippon jälkeen meni huikeat 4kk kun olin reksin luona kyselemässä töitä...) ja nyt olisi ajatus olla pidempään. Plus tietysti se klassinen ahdistus siitä, miten muilla kertyy työkokemus ja minulla ei. Jes ai nou, aika lasten kanssa on korvaamatonta ja töitä kerkiä tehdä kun olen niiiiiin nuorikin (miten sitä työmarkkinoilla on nuori ja äitinä ei ollenkaan?) vielä, mutta ymmärtää ken ymmärtää - välillä siis joka tapauksessa mietityttää.

Tämän raskauden myötä olen äimistellyt niitä kymmenettä lastaan odottavia, neljääkymppiä läheneviä naisia entistä enemmän. Miten heillä ja teillä kestää paikat ja pää?? Minä odotan kakkosta (enkä nyt kuitenkaan niin kovin vanhana) ja tuntuu, että kyllä on kaikenlaista muka enemmän. Iipposta en edes tiennyt, mitä on liitoskivut - nyt en meinaa päästä ylös lattialta, selkä jumittaa niin ettei saa nukuttua (tyynyjä on jo nyt kolme käytössä), sokerit tulevat läpi ja se rasittaa yläpäätä vaikka itse sokerirasituksen mukaan kaiken pitäisi olla ok, junnaan miettimään, miten isoksi vauva kasvaa tuolla painoarviolla ja väsyttää niin vietävästi, vaikka jaloissa on vain yksi lapsi niiden yhdeksän sijaan. Niin että miten? Tuleeko se numero 10 jo ilman ponnistusta? ;-)

Hiljainen pohdinta tähän väliin.
Kuulostaa pelkältä kurjuudelta.

Kuitenkin minussa kasvaa iso lahja ja olen siitä kiitollinen.

Toivomme totta tosiaan toista yhtä hauskaa pikkuista, eipä ole pitkät automatkat Suomen toiselta laidalta toiselle. Viikonloppuna olimme sairastamassa siellä lännessä, tarkoitus oli käydä Iippon sedän kihlajaisissa, morsian on nimeltään Sini. Iippo oli toipilas, eikä oikein hyppinyt riemusta aamulla. Niinpä saimme kuulla kunnnon puujalka vitsin made by 2 v ja 3 kk:

Iippo: -En halua mennä sinne Sinin luokse...
Äiti: -Ei sun tarvitse mennä sen syliin.
Iippo: -...enkä punan...

Ja kuka väittää, ettei tuon ikäinen ymmärrä huumoria?

Joululaulujen top 5

Joulu on siivottu pois loppiaisena. Iippon tehtävä oli irroitella kuusesta koristeita, mutta kun kuusi oli kaatua heti ensimmäisen koristeen kohdalla, tehtäväksi päivittyi näpertää sinitarrat irti seinätontuista. Joulukuuselle ja koristeille Iippo huuteli reippaasti: "Heippa, nähdään ensi viikolla!".

Siivotaan nyt vielä mielestä nämä joulun aikaan tuvassamme raikuneet joululaulut, jotka Iippon suussa muuttuivat kerta kerralta paremmiksi. Osa näistä soi edelleen leikkien taustamusiikkina, soikoon...

5. "HEi miksei tontuilla oo napaa? Ukki tietää, ukki tietää..."

4. "Joulupuu on lakennettu namusiiaaa on siinä kynttiläiset lapsoset..."

3. "TUiki TUiki tähtöNEN kolkealla siellä tuikkii tähtönen iltaisin katselen..."

2. "Me odotamme äitiä se liekkiin leimahtaa..."

ja ensimmäisen sijan saa vielä tänäänkin ladulla raikunut:

1. "Älä sinä tulhia mainostele joulu on halvoin vaan!"