Olen kirjoitellut Iippon sanomuksia Facebookin tilapäivitykseen, mutta pitää pistää tännekin taas jotain kevennystä harhaisen raskaana olevan naisen ajatusten sekaan...
* Eilen tulimme saunasta Iippon kanssa. Käskin Iippon odottaa hetken, että saan itse puettua. Iippo heitti pyyhkeen lattialle ja hyppäsi sängylle Tyyne-kissan viereen. Sanoi sitten joululaulua mukaillen: "Me odotamme Tyynen kanssa Jeesusta. Mä en kelkee ees pukkee kun se Jeesus tullee.".
* Ihan aina ei suomen kielen taivutuksen osu kohdalleen. "Mä muovailen näitä kaunesia kukkeja!" sanoi Iippo eilen.
* Iippo: "Ukki, onko sulla lukki (=trukki)?"
Ukki: "Ei kyllä ole."
Iippo: "Ai onko sulla vaan lakkoli, kaivuli, puimuli, moottolikelkka ja latukone?"
(Vaan)
* Iltaisin Iippo käy halaamassa Tyyneä ja lurittelee hoidosta tutun jutun vähän turhankin tarkasti: "Hyvää yötä Tyyne, nuku hyvin, kauniita unia, enkelin kuvia, Kilsi (Kirsi=hoitotäti) lakastaa sua!"
ja vielä yksi ennen kuin syvennyn tuohon ruotsalaisten miljonääri äitien seuraamiseen suuren myötähäpeän kanssa...
* "Äiti laita puuloon omenahilloa. Mä tykkään omenahillosta. Mä tykkään omenahillosta kuule tosi paljon! Mä tykkään omenahillosta koko päivän!"
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Se aika raskaudesta
Raskausaikana minun jo normaalistikin yliviritteinen herkkyys saa aivan uudet mittasuhteet. Enkä tarkoita nyt ainoastaan sitä jatkuvaa vollotusta jokaiselle ohjelmalle, valokuvalle ja muistolle.
Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen alkaa ensin ns. valveunet. Autolla ajaessa näen ajavani lapsi kyydissä kanavaan ja paniikissa mietin, kuinka pääsemme autosta pois. Iltaisin itkin parin viikon ajan lohduttomasti Iippoa nukuttaessani, koska olin varma, että jompi kumpi meistä kuolee lähiaikoina. (Iippoa odottaessani itkin muutaman päivän sitä, miten tulen varmasti unohtamaan ja laiminlyömään Tyyneä vauvan synnyttyä. God bless America ja A-Pta minun raskausaikana.)
Nyt olen sitten laskeskellut todennäköisyyksiä sille, että kuolen synnytykseen. Ihan yleistilassakin saan itseni alta minuutin itkemään lohduttomasti ajatuksella, että kuolisin. Nimenomaan, että minä kuolisin - lapset unohtavat minut, mies ottaa uuden ja näin pois päin. Uskomattoman itsekästä ja niin perinteistä minulle. No, tässä tilassa, jossa ollaan aivottomia ihan tieteellisestikin, tämäkin menee täysin överiksi. Tai siis meni jo hyvä tovi sitten.
Lauantai-ilta, lapsi nukkumassa, syöty hyvin, katsottu leffaa, kahden keskistä aikaa ja meidän makkarissa käydään intiimisä kanssakäymistä.
Puheen muodossa.
"Puhutaanko, mitä sä haluat minun tietävän jos kuolet äkillisesti?"
Tänään luin, että nuori perheenisä kuoli autokolarissa.
Onko se nyt kuitenkaan niin tyhmää käydä näitä keskusteluja.
Ei.
Ellei se sitten tapahdu sillä tasolla, että vaimo kyylää miehen sanamuotoja kuulostellen, odottaako se loppujen lopuksi KUITENKIN, että minä kuolen ja saa huokaista jonkun helpomman kanssa.
Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen alkaa ensin ns. valveunet. Autolla ajaessa näen ajavani lapsi kyydissä kanavaan ja paniikissa mietin, kuinka pääsemme autosta pois. Iltaisin itkin parin viikon ajan lohduttomasti Iippoa nukuttaessani, koska olin varma, että jompi kumpi meistä kuolee lähiaikoina. (Iippoa odottaessani itkin muutaman päivän sitä, miten tulen varmasti unohtamaan ja laiminlyömään Tyyneä vauvan synnyttyä. God bless America ja A-Pta minun raskausaikana.)
Nyt olen sitten laskeskellut todennäköisyyksiä sille, että kuolen synnytykseen. Ihan yleistilassakin saan itseni alta minuutin itkemään lohduttomasti ajatuksella, että kuolisin. Nimenomaan, että minä kuolisin - lapset unohtavat minut, mies ottaa uuden ja näin pois päin. Uskomattoman itsekästä ja niin perinteistä minulle. No, tässä tilassa, jossa ollaan aivottomia ihan tieteellisestikin, tämäkin menee täysin överiksi. Tai siis meni jo hyvä tovi sitten.
Lauantai-ilta, lapsi nukkumassa, syöty hyvin, katsottu leffaa, kahden keskistä aikaa ja meidän makkarissa käydään intiimisä kanssakäymistä.
Puheen muodossa.
"Puhutaanko, mitä sä haluat minun tietävän jos kuolet äkillisesti?"
Tänään luin, että nuori perheenisä kuoli autokolarissa.
Onko se nyt kuitenkaan niin tyhmää käydä näitä keskusteluja.
Ei.
Ellei se sitten tapahdu sillä tasolla, että vaimo kyylää miehen sanamuotoja kuulostellen, odottaako se loppujen lopuksi KUITENKIN, että minä kuolen ja saa huokaista jonkun helpomman kanssa.
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Vanhemmuuden vaikeuden ylistys osa II
Kuten jo aiemmassa merkinnässä tulikin esille, on äitinä ja isänä oleminen paljon muutakin kuin niiden 2-vuotiaan hassun hauskojen juttujen lisäämistä facebookin tilapäivityksiin. Olemme päässeet vähällä; niinpä tähän astisista tilanteista meille raskaimpia asioita oli mietintä reilu vuosi sitten - minkäs muunkaan kuin sikainfluenssarokotteen suhteen.
Olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että media paisutteli taudista ihan mahdottoman. Kuitenkin tiesin myös sen, että ihan perusinfluenssa niin pienellä kuin Iippo silloin oli, voi olla riski. Olin silloinkin töissä koululla, joten kannoin kotiin muutenkin kaikki mahdolliset taudit. Päätöstä tehtiin ja tehtiin. Välillä olimme jo niin kovasti varmoja, että totta kai rokote otetaan. Välillä pelko tuntemattomasta voitti.
Turvauduimme meille tutuimpaan ja turvallisimpaan. Rukoilimme paljon, että osaisimme tehdä Iippon terveyden kannalta oikean päätöksen. Koimme, että rokote otetaan. Saimme siitä turvallisen mielen ja päätimme luottaa siihen, että jos niin on, Iippo kyllä varjeltuu sivuvaikutuksilta. Ajattelen, että Jumala on antanut ihmiselle viisautta tehdä ihmiskuntaa auttaviakin asioita ja toivoin, että tämä rokote olisi yksi sellainen. Otimme rokotteen myös itse.
Järkytys oli melkoinen kun narkolepsia tuli otsikoihin. Tuntuu pahalle niiden perheiden puolesta. Tulen varmasti olemaan entistä enemmän varuillani muiden rokotteiden suhteen; huonolta huumorilta tuntui narkolepsia-otsikoiden jälkeen kotiimme tullut kutsu rokotetutkimukseen. Iippo ei tänä syksynä saanut influenssarokotetta osittain kohun vuoksi, osittain koska on jo isompikin.
Narkolepsian lisäksi mahdollisia muitakin sivuvaikutuksia voidaan kuulemma odotella vielä muutamia vuosia. Odotelkoon kuka tahtoo, minä haluan luottaa edelleen siihen, että päätös oli Iippon terveyden kannalta oikea. Influenssa (liekö ollut sialla vai ilman) tuli myös meidän koululle ja luokkaani. Tauti osasi olla hirveä.
Olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että media paisutteli taudista ihan mahdottoman. Kuitenkin tiesin myös sen, että ihan perusinfluenssa niin pienellä kuin Iippo silloin oli, voi olla riski. Olin silloinkin töissä koululla, joten kannoin kotiin muutenkin kaikki mahdolliset taudit. Päätöstä tehtiin ja tehtiin. Välillä olimme jo niin kovasti varmoja, että totta kai rokote otetaan. Välillä pelko tuntemattomasta voitti.
Turvauduimme meille tutuimpaan ja turvallisimpaan. Rukoilimme paljon, että osaisimme tehdä Iippon terveyden kannalta oikean päätöksen. Koimme, että rokote otetaan. Saimme siitä turvallisen mielen ja päätimme luottaa siihen, että jos niin on, Iippo kyllä varjeltuu sivuvaikutuksilta. Ajattelen, että Jumala on antanut ihmiselle viisautta tehdä ihmiskuntaa auttaviakin asioita ja toivoin, että tämä rokote olisi yksi sellainen. Otimme rokotteen myös itse.
Järkytys oli melkoinen kun narkolepsia tuli otsikoihin. Tuntuu pahalle niiden perheiden puolesta. Tulen varmasti olemaan entistä enemmän varuillani muiden rokotteiden suhteen; huonolta huumorilta tuntui narkolepsia-otsikoiden jälkeen kotiimme tullut kutsu rokotetutkimukseen. Iippo ei tänä syksynä saanut influenssarokotetta osittain kohun vuoksi, osittain koska on jo isompikin.
Narkolepsian lisäksi mahdollisia muitakin sivuvaikutuksia voidaan kuulemma odotella vielä muutamia vuosia. Odotelkoon kuka tahtoo, minä haluan luottaa edelleen siihen, että päätös oli Iippon terveyden kannalta oikea. Influenssa (liekö ollut sialla vai ilman) tuli myös meidän koululle ja luokkaani. Tauti osasi olla hirveä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)