Jospa sananen pitkään vaijetusta asiasta.

Kas kissasta nimittäin.

Kissa on oksentelevainen eläin ja semmoiseksi on meidänkin kissa osoittautunut tässä vuosien varrella. Herkkä vatsaltaan, nirso mieleltään. Niinpä en sitten yllättynyt viime torstainakaan, kun Tyyne oksensi ruoan. Iippo huusi vieressä: "HYI TYYNE YLJÖS, MULTAKIN TULLEE YLJÖ!". Tunnin päästä lattialla oli toinen yljö, joskin pelkkää keltaista limaa.

Sittenpä ei ruoka maistunut enää ollenkaan. Kissasta tuli ihmeellinen möllöttäjä, joka nuokkui ruokakupin päällä ja vetäytyi omiin oloihinsa. Lauantaina soitin ensimmäisen kerran eläinlääkärille. Olin varma, että kyseessä on ummetus. Oireet aiempaan täsmäsi muuten, mutta tyhjän kuopimista vessassa ei havaittu. ELL antoi katsoa seuraavaan päivään, parafiinilla.

Sunnuntaina kissa maleksi sängyn alla. Ei välttämättä näyttänyt edes kuulevan mitään. Pyysin päästä näytille klinikalle ja ELL lupasi ajella Vieremältä katsastamaan katin. Sinne siis. Kissa varmaan kolmen vuoden tauon jälkeen koppaan ja menoksi. Yhtä hienosti Tyyne edelleen antoi itseään kopeltaa. Mahassa ei tuntunut ummetusta ja sain ensimmäiset kurtut otsaani. Seuraavat ilmestyi kun kissa alkoi murista takapään luuston tunnustelusta. "Onko kissa voinut tippua jostain?" kysyi ELL. Ulkona kyllä, hallissa, mutta omassa päässä näkyi kauhukuva, johon liittyi Iippo ja hihkaisu: "IHHAHHAA! IHHAHHAA! Mä latsastin Tyynellä!"

Kissa rauhoitettiin. En tiennyt itkeä vai nauraa. Kissa näytti ihan kauhealle. Lasittunut katse ja vetkula ruumis. Yäks. Edelleenkään ei löytynyt merkkejä ummetuksesta eikä luuston vioista. Puristetusta pissinäytteestä se kuitenkin löytyi heti: virtsatulehdus. Olimme varmaan näkemisen arvoisia, minä ja mies. Ei nimittäin tullut pieneen mieleenkään. Naisten vaiva. Kylmettymisestä johtunut, voi neiti! Lisäksi ELL tyhjensi toisen anaalirauhasen koska minulla oli siihen omat epäilykseni, jotka osuivat oikeaan. Nesteytystä 2dl, kaksi antibioottipiikkiä, herätyspiikki ja lääkekuurit mukaan.

Kai sen voi kuvitella. Herättyään kissa oli niin vihainen. Ihan kuin olisi videolta nähnyt, mitä hänelle on annettu tehdä. Yöllä kissa olikin päättänyt sitten vähän pyyhkiä pyllyään talolla. Olipa mukava herätys eilen aamulla. Kun ilta sitten pestiin lattioita ja mattoja, kissan p**kan haju oli syöpynyt jonnekin hyvin syvälle omaan päähän. Minä annan aamuin illoin kaksi tablettia antibioottia kymmenen päivää. Viitenä päivänä tulehdus/kipulääke ja lisäksi maitohappobakteeria. Ruiskulla suuhun kaikki. En tiedä voitteko kuvitella? Ehkä vähän, jos kerron meidän siirtyneen matolääkkeessä niskaan laitettavaan ampulliin jo hyvä aika sitten.

Kissa on virkeämpi ja viihtyy taas seurassa. Edelleenkään ruoka ei maistu. Kuppeja kiertää häntä pystyssä uteliaana (idealla, mitähän sitten saan, jos tästäkin kieltäydyn?). Odottelemme.

Onhan tästä vaivaa, kyllä, kyllä. Kaikki, jotka eivät pidä kissoista lukevat tätä päätään puistellen. Me mietitimme ELL mennessä, paljonko on Tyynen elämän arvo. Mitä olemme valmiit maksamaan leikkauksesta. Emme osanneet päättää. 90 euroa käynnistä sunnuntaina ja tunnin hoidosta tuntui pienelle rahalle ja tämän verran työtä saa eläin vaatiakin.

Niin vähän se kissa on kuluja aiheuttanut. Niin paljon se kissa on iloa tuonut.

Pikaista paranemista odotellen...

...enkä jaksa tarkistaa oikeinkirjoitusta, sori.

Nuohoaja

Minulla on keskiviikkoisin yksi vapaatunti keskellä päivää. Vapaatunti se nyt ei yleensäkään luonnollisesti ole, vaan yleensä se muodostuu yhdeksi niistä "kolmesta" tunnista, jotka meille opettajille maksetaan ylimääräistä per viikko tuntien suunnittelusta, yhteydenpidosta ym. oppituntien ulkopuolella tehdystä työstä. Tänäänkin minulla oli kovat tavoitteet saada jatkettua arviointia. (Josta sivun mennen sanottakoon kaikille niille, jotka hauskan leikkimielisesti vitsailevat opettajien heittelevän arvosanat nopalla: ei kannata tulla päästelemään noita keveitä huumorikevennyksiä lähiviikkoina, ainakaan minulle.) Kuitenkin tunti meni johonkin paljon tarpeellisempaan, rupatteluun.

Olen väsynyt. Paitsi että meillä on kotona päällä remontti, eli olen enemmän Iippon kanssa kaksin, ja paitsi että Iippo valvottaa taas öisin ja paitsi että tässä vaiheessa lukuvuotta väsymys alkaa vaan iskeä ja nyt olemme vastuussa myös joulujuhlasta, joten normaalin todistusstressin lisäksi on joulujuhlastressi, olen siis myös raskaana. Olen siis väsynyt. Oikeastaan, voisin sanoa olevani piipussa. Eilen aloin itkeä kun Iippo pissi lattialle. Tänään itkin kaikesta muustakin. Lopuksi itkin sitä, että itken enkä edes aina ymmärrä miksi itken.

Niinpä se "vapaatunti" muuttuikin vapaatunniksi, erittäin tarpeelliseksi rupatteluhetkeksi työkaverin kanssa. (En nyt sentään alkanut siinä hetkessä itkeä sitä tosiasiaa, että hänestäkin pitää erota uuden vuoden puolella.) No, mistä sitten rupattelimme?

Väsymyksestä.

Työkaveri (oikeastaan työystävä, jolla on lapset harrastusiässä) pohti, että missä on se aika, kun saa vain olla sohvalla ja lukea lehteä. Minä, jonka lasta ei vielä tarvitse kuskata harrastuksiinsa, en osannut vastata, koska sitä hetkeä ei ole näkynyt meilläkään vähään aikaan. Kuinka paljon molemmat meistä kaipasivatkaan sitä, rauhoittumista.

Joku viikko sitten töissä pohdimme, joko jouluvalot saa laittaa. Tuska valojen laittamiseen oli kova, koska tämä loka-marraskuu on niin pimeää, märkää, pimeää, synkkää, pimeää. Mitään ei voi tehdä, minnekään ei voi mennä. Eräs viisas nainen totesi tähän kaikkeen marinaan, että hänen mielestä tämä pimeys on hyvä. Että eikö sen voi ottaa luonnon muistutuksena siitä, että aina ei tarvitse mennä ja tehdä, voi vaan rauhoittua sinne omaan pesään. Ja että ne KAAMOSvalot voi laittaa mieltä nostattamaan koska haluaa. Minä olin ottavinani tästä onkeeni. Siis muutakin kuin sen, että laitoin kaamosvalot samana iltana.

Miksi sitten olen piipussa kuin nuohoaja?

En tiedä. Naisen, vai onko se nyt sitten enemmän äidin, kuuluisan logiikan takia varmaan. Että kun meno perheessä alkaa tiukentua, annetaan ensimmäisenä periksi omista harrastuksista, omasta ajasta. Se oikein perinteinen uhrautumisen armolahja, joka laskeutuu yllemme samassa hetkessä, kun lapsi syntyy. Ehkä se valtaa kohdun. Eli juuri silloin, kun eniten tarvitsisi mennä tuulettumaan, toteaa, että nyt pitää venyä, nyt pitää vaan tsempata tämä vaihe. Lopputulemana se, että nauraa kyyneleet valuen, kun lapsi sanoo kissalle: "Mene hepan kuuseen!" koska nauraminenkin väsyttää.

Minun suuri ongelma on se, että se minun "oma aika" josta eniten nauttisin, olisi piirtämistä, maalaamista, sahaamista ja kaikkea luovuutta vaativaa. Väsyneenä ne kanavat ovat tukossa ja se kolmen tunnin hartiat korvissa herra Hakkaraisen suurennoksen ähertäminen tulee pettävän helposti vaihdettua puolen tunnin saunomiseen. "Onhan siellä saunassa hiljaista ja lämmintä, kyllä se rentouttaa.". Tällä hetkellä molemmat meistä (oman ajan vähyys ei tietenkään ole pelkästään minun ongelma, kyllä siitä tasan kärsii mieskin) tekee lisäksi karmean kipeitä kompromisseja. Eli pistämme vaakakuppiin asioita, joita haluaisin tehdä ja asioita joita pitäisi tehdä. Siinä hetken puntaroitua minä lähden lenkille etten paisu, vaikka oikeasti saisin enemmän siitä hartiat korvissa ähertämisestä. Mies pohtii, vähentääkö vuoden vaihteessa pelaamista vai soittamista.

Kahden vuoden päästä meillä on toivottavasti 2- ja 4-vuotiaat lapset, mutta toivottavasti lapsille on myös täysjärkiset vanhemmat. Remontoidussa talossa, odottamassa sitä hetkeä, että pääsemme aloittamaan sen harrastuksiin kuskaamisen.

Siitä työkaverin kanssa rupattelusta vielä; hänen ruuhkavuotensa päättyvät ehkä kun hän on 49-vuotias, minun 46-vuotiaana. Eihän tässä nyt kauaakaan ole, ei edes 20 vuotta.

Ihana kamala mielikuvitus, osa 1754

Ihana:

- KATO äiti!
- Mitä?
- Kato mun HIUKSIA!
- Niin?
- Miten hieno KYPÄLÄ mulla on!

ja kohta

- Äiti, nyt mä laitan pelttoolit päähän.

kipittää sohvalle, ottaa muka jotain käsiinsä, pistää korville ja tulee takaisin:

- ÄITI MÄ EN KUULE MITTÄÄN, MULLA ON PELTTOOLIT!



Kamala:

Istumme kahdestaan säkkipimeässä talossa; sähköt menivät poikki naps vaan marraskuun illassa. Kun sähköt tulevat melkein samoin tein takaisin:

- Äiti. Mä melkein molisin.
- Säikähditkö?
- Mä SIKSI melkein molisin mä ajattelin joku SETÄ tuli otti sähköt pois.



Voi rakas. Tiedän molemmat puolet.