Vanhemmuuden vaikeuden ylistys osa II

Kuten jo aiemmassa merkinnässä tulikin esille, on äitinä ja isänä oleminen paljon muutakin kuin niiden 2-vuotiaan hassun hauskojen juttujen lisäämistä facebookin tilapäivityksiin. Olemme päässeet vähällä; niinpä tähän astisista tilanteista meille raskaimpia asioita oli mietintä reilu vuosi sitten - minkäs muunkaan kuin sikainfluenssarokotteen suhteen.

Olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että media paisutteli taudista ihan mahdottoman. Kuitenkin tiesin myös sen, että ihan perusinfluenssa niin pienellä kuin Iippo silloin oli, voi olla riski. Olin silloinkin töissä koululla, joten kannoin kotiin muutenkin kaikki mahdolliset taudit. Päätöstä tehtiin ja tehtiin. Välillä olimme jo niin kovasti varmoja, että totta kai rokote otetaan. Välillä pelko tuntemattomasta voitti.

Turvauduimme meille tutuimpaan ja turvallisimpaan. Rukoilimme paljon, että osaisimme tehdä Iippon terveyden kannalta oikean päätöksen. Koimme, että rokote otetaan. Saimme siitä turvallisen mielen ja päätimme luottaa siihen, että jos niin on, Iippo kyllä varjeltuu sivuvaikutuksilta. Ajattelen, että Jumala on antanut ihmiselle viisautta tehdä ihmiskuntaa auttaviakin asioita ja toivoin, että tämä rokote olisi yksi sellainen. Otimme rokotteen myös itse.

Järkytys oli melkoinen kun narkolepsia tuli otsikoihin. Tuntuu pahalle niiden perheiden puolesta. Tulen varmasti olemaan entistä enemmän varuillani muiden rokotteiden suhteen; huonolta huumorilta tuntui narkolepsia-otsikoiden jälkeen kotiimme tullut kutsu rokotetutkimukseen. Iippo ei tänä syksynä saanut influenssarokotetta osittain kohun vuoksi, osittain koska on jo isompikin.

Narkolepsian lisäksi mahdollisia muitakin sivuvaikutuksia voidaan kuulemma odotella vielä muutamia vuosia. Odotelkoon kuka tahtoo, minä haluan luottaa edelleen siihen, että päätös oli Iippon terveyden kannalta oikea. Influenssa (liekö ollut sialla vai ilman) tuli myös meidän koululle ja luokkaani. Tauti osasi olla hirveä.