Voi, kun välillä tuntuu, ettei päivät kulje millään ja silti tännekään ei muka ehdi päivittää mitään. Sitä se kuitenkin on. Päivät menee vauvaa hoitaen ja esikoista viihdyttäen. Blogin päivittäminen kestää kuitenkin tovin, ja niin katkeamatonta hetkeä on hankala saada irti. Nytkin Kerttuli pötkyilee tuossa vieressä, tuhisten siihen malliin kiihtyvästi, että piste tekstille voi tulla koska vaan. Iippo puolestaan leikkii mehupurkilla ja tarvitsee koko ajan apua korkin pyörittämisessä. Tällä hetkellä vauvalla ei ole vielä mitään muuta rytmiä kuin se, että yöllä nukutaan enemmän ja päivällä vähemmän. Senkään puolesta ei ole niitä katkeamattomia hetkiä.
Olen reippaasti päättänyt, etten jää kotiin tylsistymään, vaikka kahden ipanan kanssa lähteminen haastavampaa onkin. Lähdemme siis usein aamuisin vaikkapa leikkipuistoon. Vaunut peräkonttiin ja menoksi. Käymme kaupoilla. Ukkilamummolassa. Vaellamme synkässä metsässä etsimässä muurahaisen pesiä. Nyt tuleville viikoille on kyllä siunaantunut ihan oikeaakin ohjelmaa ja aika tuskin ehtii käymään pitkäksi. Yläkerran vierashuone uhkaa valmistua, ihanaa! Tapetoinnin seuraamisen lisäksi aiomme käydä moikkaamassa Iippon hoitokavereita, ottaa vastaan kolmena päivänä minun opiskelukavereita yökylään asti, nähdä työkavereita, oppilaita, käydä sirkuksessa ja siivota sekä leipoa ja lopuksi viettää Kerttulin siunaamisjuhlaa meillä kotona.
Lisäksi minä yritän vähentää karkin syömistä. Se on ehkä se isoin haaste. Huokaus.
Tämän tekstin kirjoittamisen aikana olen vasemmalla kädellä viihdyttänyt lelulla Kerttulia, pyyhkinyt puklua, ottanut Kerttulin syliin, toistanut sen kymmenen esikoisen toivomaa repliikkiä ja miettinyt, mitä laitan iltapalaksi. Että se siitä katkeamattomasta hetkestä.
On semmoisia elämän täyteisiä nämä päivät.
Ja jotenkin ilman punaista lankaa jääviä nämä päivitykset.
Olen reippaasti päättänyt, etten jää kotiin tylsistymään, vaikka kahden ipanan kanssa lähteminen haastavampaa onkin. Lähdemme siis usein aamuisin vaikkapa leikkipuistoon. Vaunut peräkonttiin ja menoksi. Käymme kaupoilla. Ukkilamummolassa. Vaellamme synkässä metsässä etsimässä muurahaisen pesiä. Nyt tuleville viikoille on kyllä siunaantunut ihan oikeaakin ohjelmaa ja aika tuskin ehtii käymään pitkäksi. Yläkerran vierashuone uhkaa valmistua, ihanaa! Tapetoinnin seuraamisen lisäksi aiomme käydä moikkaamassa Iippon hoitokavereita, ottaa vastaan kolmena päivänä minun opiskelukavereita yökylään asti, nähdä työkavereita, oppilaita, käydä sirkuksessa ja siivota sekä leipoa ja lopuksi viettää Kerttulin siunaamisjuhlaa meillä kotona.
Lisäksi minä yritän vähentää karkin syömistä. Se on ehkä se isoin haaste. Huokaus.
Tämän tekstin kirjoittamisen aikana olen vasemmalla kädellä viihdyttänyt lelulla Kerttulia, pyyhkinyt puklua, ottanut Kerttulin syliin, toistanut sen kymmenen esikoisen toivomaa repliikkiä ja miettinyt, mitä laitan iltapalaksi. Että se siitä katkeamattomasta hetkestä.
On semmoisia elämän täyteisiä nämä päivät.
Ja jotenkin ilman punaista lankaa jääviä nämä päivitykset.
2 kommenttia:
Voi kun miekin oisin päässyt käymään! Mutta toisilla kun on töitä... Hienoa, et pääset liikkumaan ja käymään muualla, vaikka haastetta siinä lienee.
sinnuu odotetaan kesällä tulevaksi :-)
Lähetä kommentti