Kerttulin korvat siis putkitettiin keskiviikkona 15.2. Seuraavana iltana Kerttuli lähti konttaamaan. Sitä seuraavana päivänä löysin sen seisomasta lelulaatikkoa vasten. Viikonlopun aikana tää-tää-tään rinnalle tuli 4-5 uutta äännettä. Tämän viikon aikana Kerttuli on ahkerasti hionut taitojaa. Uskomatonta. Esikoinen ei harrastanut kiipeilyä, vaan oli pikemminkin varovainen. Tämä tyttö kiipeilee. Nyt. Vaikka sitteriin. Sitten puoli metriä korkean lelulaatikon päälle istumaan. Kun sekin otetaan turvallisuussyistä etämmäs, konttaa täti sohvalle ja nousee vasten: "Menen sitten tänne!". Kaikki tämä ei varmasti ole sattumaa. Mätä korvassa vaikutti varmasti tasapainoon ja kuulemiseen. Nyt otetaan sitten lujaa kiinni kaikki. Rakas isoveljeni tuumasikin, että ehkä tällä kaikella on sittenkin tarkoitus. Ehkä Kerttu oliskin oppinut muuten nuo kaikki turhankin aikaisin ;-)
On ollut hauska seurata, miten eri tavoin esikois-poika ja kuopus-tytär ovat kehittyneet. Iippo oli liikkeissään varovainen kokeilija. Hän harjoitteli kynnyksen ylittämistäkin yhden illan varovasti edes takaisin mennen. Puheissaan hän taas oli nopea oppimaan. Ensimmäinen sana tuli 8 kk iässä. Alle vuosikkaana oli helposti kakka-siisti, koska sanoi topakasti, että kakattaa. Kun Iippo lähti hoitoon alle 2-vuotiaana, hän kertoi sujuvasti, mitä oli hoidossa tehnyt tai miksi tuntuu kurjalle lähteä aamulla hoitoon. "En aattele liikaa sitä hoitoon lähtöö!" itkeä tihrusti vaikeina aamuina potalla. Äidin sydäntä särki. Kerttuli taas... hänen ainoa tarkoittava sanan tapainen on TYY (=Tyyne), joka on ollut käytössä noin 4kk. Eikä mitään meininkiä toistella meidän sanoja. Sen sijaan liikkeelle Kerttu lähti Iippoa nopeammin. Uskomatonta on ollut myös seurata, että tyttö kokoaa jo nyt palikoista 3 palikan torneja ja yrittää rakentaa legoja! Saa purkin kuin purkin näppärästi auki ja kiinni.
Puhutaan välillä minun kehittymisestäni. Tämä 4 kk oli todella raskasta aikaa. Yhtä stressiä. Kun putket saatiin korviin, minulta meni vajaa viikko, kun stressi alkoi purkautua. Ensin valtava väsymys. Nukahdin kerran istualleen ja toisen kerran lattialle mahalleen. Sitten ravisuttava ärsytys, jonka seurauksena makeat kehityskeskustelut miehen kanssa. On muuten mielenkiintoinen tunne, kun sopii riidan ja pöytä saadaan puhtaaksi. Se mielenkiintoinen tunne tulee siinä, kun heti kolmen minuutin päästä joku napsahtaa päässä uudelleen! Eikä sille edes tunnu voivan mitään! Kiitos ja kunnia, ettei tällaista ole aina... Nyt odotan yhtä aikaa malttamattomana ja kauhuissani ensi viikonloppua. Lähden silloin yksin maamme pääkaupunkiin ystävieni luokse! Ihanaa! Viisi tuntia kirjan lukuaikaa junassa! :-) Ja kamalaa... miten osaan olla ilman lapsia!!! Ehkä ihan terve napanuoran venytystuokio - äidille.
2 kommenttia:
Ihanaa kun teidän elämä on rauhoittunut, ja Kerttuli on todella tehnyt uusia aluevaltauksia :)
Äidillä on oikeuskin purkaa monen kuukauden stressi. Ihminen on ihmeellinen, kun on vaan pakko jaksaa niin sitä aika pitkään jaksaa ja venyy, sitten pamahtaa. Mutta se on hyvä kun sen tiedostaa niin voi miehellekin sanoa, että nyt on pakko raivota mutta tää johtuu "vaan" siitä kuukausien venymisestä :D
Ihanaa reissua sulle, YKSIN! Ihan samaa oon miettinyt, että kuinka osaisi olla lapsesta erossa vaikka välillä sitä kaipaakin (lue: me rakennetaan ja mies töiden päälle aika paljon tontilla... :D ) Mutta yritä nauttia :) :)
No voi ei :-D Kun meillä oli tämän talon laitto, ei vielä ollut edes lapsia ja silti tuntui, että pää leviää ;-) Monesti olenkin miettinyt näitä teitä perheellisiä, joiden miehet tekee ensin päivän töissä ja menevät illaksi raksalle, että Luoja siunatkoon ;-) Hurjasti tsemppiä, Outi! :-)
Lähetä kommentti