Tuolla vasemmalla on tunnisteet, jotka paljastavat yhdellä silmäyksellä, mistä täällä blogissa olen puhunut. Lapsen sairastamisesta. No, siitä voisi tehdä taas yhden merkinnän, kun Keen yskä ei ole toukokuun jälkeen vielä parantunut ja hänellä on taas uusi flunssa... mutta enpä nyt teekään. Tehdään poikkeus sääntöön.
On ollut muutama päivä ihanan lämmintä. Lämmössä ei ole pelkkää heinäkuista kuumuutta, vaan mukana on jo elokuun hehkua. Nautin. Elämän rytmi on taas löytänyt uusiin uomiinsa. Aamulla mies lähtee töihin aina 7.30 ja jos esikoinen on sitä ennen herännyt, mies ehtii laittaa hänelle pikkukakkosen ja minä saan vielä nukkua pienimmän kanssa. Kerttunen nukkuu pääpiirtein isoveljen kanssa samassa huoneessa, mutta nyt kipeänä varsinkin hän jossain vaiheessa yötä rauhoittuu vaan meidään väliin tulemalla. Eipä siinä mitään, nyt sentään nukutaan! Kun sitten kahdeksan korvilla ollaan kaikki hereillä, tehdään aamupalat, esivalmistellaan ruoka ja viime päivinä on tosiaan päästy äkkiä törmäämään pihalle! Iippo ajelee traktoreilla ja poliisimoottoripyörällään, Kerttuli istuu hiekkalaatikolla lapioimassa. Könyää välillä yhden traktorin selkään hänkin ihmettelemään. Ruoan jälkeen Kee nukkumaan ja äiti aurinkoon makaamaan, keräämään d-vitamiinia talven varalle... Iippo joko makoilee vieressä tai touhuaa omiaan. Kun isi ennen tuli 14 aikaan aamuvuorosta tai lähti 13 jälkeen iltavuoroon, on meillä nyt vielä aikaa odotella Keen heräämistä 15 saakka, syödä rauhassa välipalat ja mennä vaikka uudestaan pihalle. Isukki on kotona puoli viiden maita. Kuulumisten vaihtoa, pihatöitä. Lenkkeilyä, omien menojen järjestelemistä. Sitä se elämä nyt on. Päivittäin sen ymmärtämistä, että minulla on oikeus olla lasten kanssa kotona, enkä vaihtaisi sitä tällä hetkellä mihinkään. Kee opettelee nyt kävelemään ja hänellä on jo isoveljen kanssa omia juttuja. Välillä karjutaan ja muristaan toisille, välillä tutkitaan napoja ja halitellaan. Semmoistahan se on, sisarrakkaus.
Iltakaava toistaa samaa, minä teen iltapalat ja syötän ne, mies vie lapset nukkumaan. Nyt juuri tällä hetkellä kuulostaa sille, että minä todennäköisesti vien huomenna, koska Kee on itkua tihrustanut tuolla jo puoli tuntia... Mutta sitten talossa hiljenee ja ollaan me kaksi, äiti ja isä. Syvä huokaisu ja pehmeä sohva. Toinen lähellä ja onnellinen olo. Elämä on nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti