Olen tosi hyvä. Olen tosi hyvä. Olen tosi hyvä. Olen tosi hyvä. Olen tosi hyvä...

Luin tänään Hesarin Kuukautisen pakinan. Siinä oli tuttua tarinaa siitä, miten naiset vähätteleät itseään. Kehuvat toisiaan ja vähättelevät itseään: 

"nainen 1: Kattokaa, mä piirsin itse tällasia joulukortteja. Ihan hirveitä. Mä en osaa yhtään piirtää.

nainen 2: Tosi ihania!

nainen 3: Miten sä osaat piirtää näin hienosti?

nainen 1: Ne on tosi rumia."

Ennen kouluun/eskariin menoa lapset yleensä puhkuvat itsevarmuutta. Sitten alkaa kolista. Ei se pyörällä ajaminen ollutkaan niin ihmeellinen juttu, kaikki muutkin osaa. Ei se tasajalkahyppykään nyt ollut niin valtava taito, muut hyppii yhdellä jalalla sata kertaa. Jostain syystä tytöillä nyrjähtää erityisen pahasti. Varsinkin taidoistaan tietoiset aloittavat haukkua omia aikaansaannoksiaan vain kerjätäkseen huomiota. Se on ihan järjettömän rasittavan kuuloista jo lapsillakin. Saati sitten aikuisilla.

Uskoisin päässeeni yli tuosta "katsokaa miten surkeita nämä mun oikeasti huiput työt on", jo ala-asteen aikana. Mutta jos pitää ottaa kehuja vastaan tai kehua itseäni... uh, ikuinen invalidi! Työhaastatteluihinkin pitää tsempata itseä monta viikkoa, että saa kokovartalopunastuneena ähistyä: "Joo siis niin no... ai että miksi mut pitäisi valita no... mä (hikeä pukkaa) olen (pakottaa itsensä jättämään pois sanan IHAN) hyvä." 

Silti uskon, että jos jossain haluaa olla hyvä, on uskottava itseen. Jos taas ei osaa ottaa edes kehuja vastaan tai myöntää, että joo-o, onnistuin tai sanoa että kyllä, minä osaan, niin on se iso pala pois itsevarmuudesta. Olen yrittänyt opetella tätä rakkaan harrastukseni laulamisen takia. Että osaisin ottaa vastaan positiivisen palautteen kieltämättä sitä samoin tein. Matka on taatusti edelleen pitkä, mutta olen kuitenkin jo nyt huomannut saaneeni jotain tästä projektista.

Tähän loppuun tunnelmia tältä päivältä ja kuvia, jotka kertovat, miten tosi taitava ja reipas olen ollut viime viikkoina ;-)

Ipanain päiväpeittoprojekti. Puolivälissä. Toisessa sängyssä on edelleen pelkkä kangas ;-)

"Äiti, haluan merirosvopaidan!" Onneksi kotoa löytyi mustaa huopaa ja Iippon vanha hihaton mahtui vielä pojalle.

Nyt musta lippu liehumaan... lippu on Tiimarin kertakäyttölautanen :-D

Pienempi merirosvo täydensi omaa maskiaan, valitettavasti ei tässä kuvassa näy.

Joskus kauan sitten aloin virkkaamaan torkkupeittoa puusohvalle, jonka kunnostaminen on tosi vaiheessa. Mulla ei oikein hermot jaksa kovin pitkiä projekteja, kaikki pitää saada ennen aamua valmiiksi. Tämä siis vähän typistyi...

...mutta saipa nukensänky päiväpeitteen :-D

Ulkona hämärän aikaan. Ihanaa <3 br="br">

Huh. Askel kerrallaan.