Mieheni osa

Kirjoitin pitkän pätkän miesten osasta kotitalouden pyörittämisessä. Siitä, miten meillä mies osallistuu, koska muita vaihtoehtoja ei ole. En anna olla. Siitä, että jotkut isät eivät tee niin paljon, kuin vaimot toivoisivat ja selkeästi minun mielestä sietäisivätkin tehdä. Pohdin sitä, että olenko minä pirttihirmu vai muut miehet kovapäisempiä kuin omani. Sitäkin, että alistuuko naiset liian helposti. Kerroin, että olen muutaman kerran päästänyt sammakot loikkimaan hiljaiseen keittiöön kyläpaikassa, jossa äiti herää aina aamuisin lasten kanssa, koska isä valvoo huvikseen myöhään. Lopuksi painoin minuutin verran deleteä, koska totesin, että kukin taaplaa tyylillään. Mikäs minä olen kenenkään elämiä sotkemaan tai vielä vähemmän arvostelemaan. Siinähän ovat. Sen vaan sanon, että mikään pakkohan semmoiseen ei ole suostua.

Moni kakku päältä kaunis. Toiset ei edes päältä.

Lupaan tehdä blogin ulkoasulle jotain. Olen viime aikoina käynyt pitkästä aikaa lukemassa uusia blogeja ja uusia vanhoja blogeja ja haalinut inspistä. Ennen muinoin jaksoin itse muokkailla Vuodatus.netin koodeja ja tehdä itse bannereita... mistäs tempaistais aika? Yritin tehdä tälle jotain joku aika sitten, mutta ilmeisesti ulkoasu on jotenkin vanhalla sovelluksella tehty ja bloggeri ei suostu tekemään tälle mitään. Saa nyt nähdä, pitääkö serkkutytön tapaan pistää pystyyn kokonaan uusi blogi vai saanko tehtyä tälle jotain ihan vain näin. Koettakaa siis kestää järkyttävä ulkomuoto tovin.

Yksi kuuri on lopussa taas. Tiistaina on korvalääkäri. Nyt kaikki rukoilevaiset voivat, kiitos, rukoilla pienen Kertun puolesta. Toivoisin, että korvat on nyt terveet ja ettei ihan heti taas työnnetä antibioottia tuohon suuhun. Se unikoulukin sitten jäi, koska ei haluttu kouluttaa kipeää lasta. No, kipeää ja kipeää - tuonkin tulehduksen löytyminen oli vain minun lähes vainoharhaisen kyttäämisen tulos. Kerttuli on niin tyytyväinen, että hän vaan miettiväisenä rapelsi korvaa, muuten oli ihan normaali itsensä. Tuli sitten mieleen uunna vuonna, että käytetään nyt kuitenkin ja tatta-daa, siellähän sitä oli, molemmissa korvissa.

No, nyt eletään tätä vuotta. Kerttuli on 9kk ja reilu viikko siihen päälle. Tissi-palvelu on saatavilla enää rajoitetun ajan, eli tammikuun loppuun saakka. Sen jälkeen taitaa tulla irti-kaikista-kahleista -repäisy. Kahleista puheen ollen, minä yritän olla tammikuun irti suklaasta. Olen ollut nyt 8 päivää ilman ja näen unta suklaasta. Saan myös mieleeni kaikenlaisia ajatuksia, kuten esimerkiksi mille mannapuuro maistuisi, jos siihen lopuksi vispaisi sulaa suklaata. Olen myös vähemmillä hiilihydraateilla ja yritän päästä irti lopuista raskauskahleista. Siinäpä tekemistä tälle keväälle. Ja kyllä muuten voi tehdä mieli herkkuja! Auta armias tätä ihmispoloa, joka on puolet elämästään syönyt suklaata silloin, kun väsyttää, ahdistaa, ilahduttaa, harmittaa, masentaa. Silloin kun tarvitsee tsemppausta, silloin kun tarvitsee kiitosta. Silloin kun haluaa palkita. Kiitos, mummo, tästä perimästä.