Missäs se ONNI olikaan?

Onni on pienissä asioissa, ihan varmasti on. Tämä kesäloma on tuntunut pidemmältä ja rentouttavammalta kuin mikään loma ikinä. Iippoa odottaessani kuvittelin, että edessä on elämäni kesä - saan vaan makoilla, makoilla ja makoilla. No, oli sekin ihan kiva kesä, mutta mitä siitä jäi käteen? Iippo :-D

Tänäkin kesänä olen toki makoillut, vähän. Kun Iippo on ollut nukkumassa olen ottanut kirjan, peiton ja makoillut auringossa. Mutta muuten on kaikkea muuta kuin makoiltu. Pieniä asioita; liikennepuistoa, kirjastoa, tallustelua torilla (pehmiksen kanssa, tietenkin!), ammeessa polskimista, kissan hoitamista, kirjojen lukemista, ukin ja mummon luona käymistä, vähän mökkeilyä, kauppojen ihmettelyä pienen ihmisen näkökulmasta, hoploppia, aamukävelyt naapurin heppoja katsomaan, leikkipuistoa, Luovaa Puuta...

Parhaita ovat kuitenkin varmasti niin Iippon kuin minunkin mielestä olleet retket uimarannalle! Aamulla auto käyntiin ja heti 9 hiekkarannalle. Mukana sankot, lapiot ja tietysti eväät. Dominokeksit tai muroja tai leipää. Mehua. Uikkarit, pyyhkeet, puhtaat vaatteet ja aurinkolasit. Kivien heittelyn, hiekassa möyrimisen ja uimisen jälkeen sylikkäin kuivattelua ja rekkojen bongaamista viitostieltä eväitä syöden.

Kaikella tällä pienellä touhulla on ollut jotenkin huippuvoimaannuttava vaikutus minuun. Tekemisen laadulla tuskin on ollut merkitys, merkitys on ollut sillä isolla rakkaudella, mitä olen kokenut pientä poikaa kohtaan hänen kanssaan kiireettä touhutessani.

Kun toinen toteaa harmissaan että "Mehusta loppu pattelit!" niin voiko sitä muuta tuntea?

Talouteemme on juuri muuttanut...

Kuningas EI.

Mä en tahdo syödä muumilautaselta, mä en tahdo syödä mitään! Mä en tahdo istua ruokapöydässä, mä en tahdo tehdä mitään!

-Otatko sämpylää?
-Ei!
-Otatko omenaa?
-Ei!
-Palanen juustoa?
-Ei!
-Vai lasi maitoa?
-Ei! En tahdo, eikä mun tarvitse! Olen kuningas, suuri kuningas, kuningas E ja I. Täällä hallitsee kuningas Ei!

Mä en tahdo laittaa sukkahousuja, mä en tahdo laittaa mitään! Mä en tahdo laittaa kumppareitakaan, mä en tahdo tehdä mitään!

-Mennäänkö puistoon?
-Ei!
-Saat ajaa polkupyörällä!
-Ei!
-Muutkin on ulkona...
-Ei!
-Puetaan päälle!
-Ei! En tahdo, eikä mun tarvitse! Olen kuningas, suuri kuningas, kuningas E ja I. Teitä hallitsee kuningas Ei!

Ja mä voin soittaa rumpuja keskellä yötä puoli neljältä ja teidän riemuna on tehdä töitä pussit silmillä ja näin se käy, näin se käy!

Mä en tahdo pestä hampaita, mä en tahdo pestä mitään! Mä en tahdo mennä nukkumaan, mä en tahdo tehdä mitään!

-Pää tyynyyn.
-Ei!
-Hyvää yötä...
-Ei! En tahdo, eikä mun tarvitse! Olen kuningas, suuri kuningas, kuningas EI. Olen kuningas, Suuri kuningas. Kuningas Ei, Kuningas Ei.

Täällä hallitsee kuningas EI.

(Tuure Kilpeläinen)

Aamu, jolloin herneetkin kävelivät.

Lähdimme perjantaina Oulun rakkaiden luokse. Mukana tulivat myös pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä. Kamera ja videokamera jäivät tietenkin kotiin, enkä minä vielä millään muista, että minulla on kamera puhelimessa ja vieläpä piuha, jolla saisin kuvat koneelle. Otin sillä jokusen kuvan mutta ikuistettavaa olisi kyllä ollut enemmänkin. Kuvan olisi voinut ottaa pään kokoisesta korvapuustista, leikkivistä serkuksista, aikuisten väsyneestä menosta jälkeen puolen yön ja ilmeistä aamukuudelta kun Iippo oli taas valmis menoon. Ikuistettavaa olisi riittänyt meren rannalta, frisbee-rinkiin hivuttautuneesta pienestä, vieraasta pojasta, nauruista, pienten serkusten ihastumisesta sedän ja enon tyttöystävään, hyvästä ruoasta, leikkipuistosta ja vauvamahoista!

Parhaat kuvat olisi saatettu kuitenkin nappaista maanantaina kun lähdimme kohti kotia ja auto alkoi nykiä ja täristä hyytyen viimein moottoritien jälkeen täysin. Minun ja A-Pn ilmeet olisivat olleet unohtumattomat, sillä myös viime vuonna jäimme jumiin Ouluun samaisen kaaran pettäessä meidät. Myös isäntäväen naamoista olisin halunnut muiston kun vierailu venyi - ihan niin kuin viimekin vuonna. Tiistain kuvasaldo ei olisi ollut yhtään hullumpi: auto korjaamolle (jos joskus tarvitsette hinaus-/autonkorjauspalveluja Oulussa, mieheni alkaa olla aika ekspertti neuvomaan) ja pois sieltä koska mitään vikaa ei löytynyt. Tunnelma tiivistyy kotimatkan jälleen alkaessa. Pääsimme Piippolaan, josta oli 101 km Ouluun,99 km kotiin. Olisin ottanut kuvan Piippolasta. Vaikkapa siitä leikkipuistosta, jota etsimme odottaessamme, kyllä, hinauspalvelua ja isää hakemaan meidät. "Pienen leikkipuiston pitäisi löytyä K-kaupan takaa, en kyllä tiedä onko sitä miten pidetty kunnossa." sanoi kaupan kassa. Käveltyämme ja käveltyämme löysimme pienen pitkä heinäisen kentän, jossa oli ruostunut parikeinu yhdellä kunnossa olevalla kiikulla ja umpeen kasvaneen hiekkalaatikon. Piippolassa taitaa asua vain Piippolan vaareja ja mummoja?

Kuva olisi kannattanut ottaa myös kyseisen paikkakunnan urheilukentästä ja turkkilaista ruokaa tarjoilevasta baarista.

Ja miehen ilmeestä tämän kuullessa, että hinausauto on tulossa joskus muutaman tunnin päästä ja että meidän pitäisi kaikkien ahtautua isän henkilöautoon.

Mikäs siinä. Hyvä kuva olisi tullut takapenkiltä, jolla oli turvaistuimessa istuvan Iippon lisäksi minä, pikkuveli ja yksi tyttöystävä. Viimeisen kuvan olisi ottanut illalla, kun olimme viimein kotona.

Niin vaan tultiin tähän aamuun, jolloin olisin ottanut kuvan Iipposta, joka tutki herneitä. Yksi karkasi pyörien pitkin pöydän pintaa johon Iippo riemuissaan huudahti: "HELNE KÄVELEE!". Jos siis olisin tajunnut, että niistä puhelimella otetuista kuvista tulee ihan hyviä ja ne saa tännekin siirrettyä. Tässä siis muutama muisto reissusta:

Aamun paras

Laitoinpa Iippolle perunat kiehumaan. Iippo leikki lattialla kun ensimmäinen poksahdus kattilan märästä pohjasta kuumenevaa hellan levyä vasten kuului. Iippo pomppasi pystyyn ja hihkaisi:

"POTULTA TULI PIELU!"

Paluu arkeen

A-P lähti tänään töihin. Olen tiennyt tarkan päivän jo aika monta kuukautta, mutta sunnuntainakaan en vielä jaksanut ajatella mokomaa. Sisäistin homman idean tuossa Iippoa tunnin nukuttaessani. Että nukutusputkia tulee vielä toistekin.

Että taas alkaa se joka-toinen-viikko-elämä, jossa minä joka toinen viikko keksin keksimällä tekemistä illoiksi, ettei tarvitsen laskea minuutteja Iippon nukkumaanmenoaikaan. Elämä, jossa ukkila-mummola-vierailujen määrä nousee potenssiin kuusi. Elämä, jossa joka toinen perjantai elätellään toivoa, että A-P pääsisikin vähän aikaisemmin töistä kotiin. Jossa joka toinen viikko hermot kiristyy kiristymistään vain kajahtaakseen lauantaina. Sen kajahduksen jälkeen puhutaan loppuilta toistemme päälle kaikkia niitä asioita, jotka ovat viikolla jääneet kertomatta. Ja huokaistaan, että onneksi on aamuviikko edessä.

Mutta eihänsenytihanniinmee. Minä olen syksllä töissä. On eri asia olla illat Iippon kanssa kotona, kun käy välillä jossain. Juuri tämän takia myös rakas mieheni suositteli minulle töihin lähtemistä. En muista, mitä sanoja hän käytti, mutta huolella harkittuja ne olivat. Liittyen kuitenkin "omaan henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen".

Loppujen lopuksi sitä paitsi: kun Iippo nukahtaa, huomaan olevani onnellinen siitä, että saan olla yksin. Erakko mikä erakko.