Aamu, jolloin herneetkin kävelivät.

Lähdimme perjantaina Oulun rakkaiden luokse. Mukana tulivat myös pikkuveljeni ja hänen tyttöystävänsä. Kamera ja videokamera jäivät tietenkin kotiin, enkä minä vielä millään muista, että minulla on kamera puhelimessa ja vieläpä piuha, jolla saisin kuvat koneelle. Otin sillä jokusen kuvan mutta ikuistettavaa olisi kyllä ollut enemmänkin. Kuvan olisi voinut ottaa pään kokoisesta korvapuustista, leikkivistä serkuksista, aikuisten väsyneestä menosta jälkeen puolen yön ja ilmeistä aamukuudelta kun Iippo oli taas valmis menoon. Ikuistettavaa olisi riittänyt meren rannalta, frisbee-rinkiin hivuttautuneesta pienestä, vieraasta pojasta, nauruista, pienten serkusten ihastumisesta sedän ja enon tyttöystävään, hyvästä ruoasta, leikkipuistosta ja vauvamahoista!

Parhaat kuvat olisi saatettu kuitenkin nappaista maanantaina kun lähdimme kohti kotia ja auto alkoi nykiä ja täristä hyytyen viimein moottoritien jälkeen täysin. Minun ja A-Pn ilmeet olisivat olleet unohtumattomat, sillä myös viime vuonna jäimme jumiin Ouluun samaisen kaaran pettäessä meidät. Myös isäntäväen naamoista olisin halunnut muiston kun vierailu venyi - ihan niin kuin viimekin vuonna. Tiistain kuvasaldo ei olisi ollut yhtään hullumpi: auto korjaamolle (jos joskus tarvitsette hinaus-/autonkorjauspalveluja Oulussa, mieheni alkaa olla aika ekspertti neuvomaan) ja pois sieltä koska mitään vikaa ei löytynyt. Tunnelma tiivistyy kotimatkan jälleen alkaessa. Pääsimme Piippolaan, josta oli 101 km Ouluun,99 km kotiin. Olisin ottanut kuvan Piippolasta. Vaikkapa siitä leikkipuistosta, jota etsimme odottaessamme, kyllä, hinauspalvelua ja isää hakemaan meidät. "Pienen leikkipuiston pitäisi löytyä K-kaupan takaa, en kyllä tiedä onko sitä miten pidetty kunnossa." sanoi kaupan kassa. Käveltyämme ja käveltyämme löysimme pienen pitkä heinäisen kentän, jossa oli ruostunut parikeinu yhdellä kunnossa olevalla kiikulla ja umpeen kasvaneen hiekkalaatikon. Piippolassa taitaa asua vain Piippolan vaareja ja mummoja?

Kuva olisi kannattanut ottaa myös kyseisen paikkakunnan urheilukentästä ja turkkilaista ruokaa tarjoilevasta baarista.

Ja miehen ilmeestä tämän kuullessa, että hinausauto on tulossa joskus muutaman tunnin päästä ja että meidän pitäisi kaikkien ahtautua isän henkilöautoon.

Mikäs siinä. Hyvä kuva olisi tullut takapenkiltä, jolla oli turvaistuimessa istuvan Iippon lisäksi minä, pikkuveli ja yksi tyttöystävä. Viimeisen kuvan olisi ottanut illalla, kun olimme viimein kotona.

Niin vaan tultiin tähän aamuun, jolloin olisin ottanut kuvan Iipposta, joka tutki herneitä. Yksi karkasi pyörien pitkin pöydän pintaa johon Iippo riemuissaan huudahti: "HELNE KÄVELEE!". Jos siis olisin tajunnut, että niistä puhelimella otetuista kuvista tulee ihan hyviä ja ne saa tännekin siirrettyä. Tässä siis muutama muisto reissusta: