Toimittaja

Tänään Iippo heräsi yöllä itkeä kollottamaan ja kollotti sitten hyvän tovin. Herännyt mielikuvitus (ja kun tietää kuka on äiti, ymmärtää myös miten pelottavaa mielikuvitus voi olla) herättää pienen mielen useana yönä. Välillä pitäisi mennä hiekkalaatikolle, keittiöön, kuuntelemaan lööpeleitä (suom.huom. Frööbelin palikoita) ja muuta tavanomaisesta yöelämästä poikkeavaa. Kun kaikki on niin sekavaa, ei auta kuin itku.

Yleensä, ja myös viime yönä, Iippo totesi parhaimmaksi kiivetä minun kainaloon. Yleensä, ja myös viime yönä, Iippo toteaa sitten vielä parhaimmaksi tulla samalle tyynylle ja nukkua siinä aamuun. Puoli viiteen. Sitten voisi herätä. Minä yritän nukuttaa, nukuttaa, hyssyttää. Iippo nukahtaakin useimmiten uudestaan. Kello on silloin 6.10 ja minun herätyskello soi vartin yli kuusi.

Näillä eväillä lähdettin tähän päivään. Mentiin töihin ja hoitoon. Iltapäivällä Iippo pääsi ukille ja mummolle hoitoon, äiti ja isä kaupungille. Syömään vaikka kiinalaista. Näen muuten tasan taatusti seuraavat salaiset uneni siitä chilihärästä. Miten se saattoi olla NIIN hyvää??

Iippo hoidosta isän kanssa kotiin, minä jatkoin matkaani kohti palapeliä. Tai palaveria, Iipposta palapeli oli järjellisempi nimi.

Sunnuntaina rakas AaPeeni sanoi minulle: "Miksi sinä et ole mukana tuossa seurakunnan mediatyössä? Miksi sinä et kirjoita noita juttuja siihen Yhteys-lehteen?" Minusta se oli ehkä tämän loppuvuoden tarpeen täyttävä rakkauden tunnustus kahdessa lauseessa. Samassa lauseessa tunnustusta osaamisesta ja lupaus hoitaa lasta jotta saan mennä.

(No ainakin marraskuun loppuun asti riittävä.)

Tällä hetkellä seurakunnan työhön osallistumistani rajoittaa se, että vastuualueeni pitäisi olla mahdollista hoitaa kotona ja mielellään yöllä. Siellä minä sitten olin. Osana palapeliä.

Olen aika tyytyväinen.