Äiti on vähän väsynyt Osa 1483

Kolme aamua jäljellä. Iippolla on taas huutopotkuitkukyynel-suhde hoitoaamuihin. Iltapäivällähän se ei lähtisi sieltä minnekään, aamut on tosi rasittavia myös minulle äitinä. Nyt, kun muutenkin tämä joulujuhlastressi on päällä, ei tarvitsisi ylimääräisiä taisteluja millään rintamalla. (Kissan pissi- ja miehen keuhkoputkentulehduksetkin on nyt toivottavasti takana.) Joulukuun alku arviointineen, sairasteluineen, joulujuhlavalmisteluineen, vierailuineen, valvomisineen, supisteluineen, pitkine iltavuoroviikkoineen, puuttuvine omine aikoineen ja kaikkine muineen vauvan samalla kasvaessa mahassa ja vaatiessa oman veronsa jaksamisesta, on imenyt minusta mehut aivan uskomattoman tehokkaasti. Usein olen haaveillut illat siitä hetkestä, kun Iippo nukahtaa ja saan vähän hengähtää. Sitten kun Iippo on viimein nukahtanut, olenkin ollut niin väsynyt, että tarjolla on joko itkuun pillahtaminen tai nukkumaan meneminen. Vuoroin olen valinnut toisen, vuoroin toisen.

Viikonloppuna olin kauan odottamallani hopeaketjut ja helmet kurssilla. Torstaina vielä tuntui, etten jaksa lähteä sinnekään. Mies kuitenkin tsemppasi minut sinne kurssille. Perjantaina 18-21, lauantaina ja sunnuntaina 9.30-16 värkkäsin koruja täysin mitään muuta ajattelematta. Tekihän se varmasti sisimmälle hyvää mutta kyllä minä olin entistä väsyneempi sunnuntai-iltana. Ehkä siinä kuitenkin oli eri sävy?

Ainahan sitä on loman tarpeessa ja useimmiten vielä tulee sanotuksi, etten ole ikinä ollut NÄIN loman tarpeessa. Nyt on kuitenkin se hetki, ettei mikään riitä kuvaamaan tätä loman tarvetta. Ajatus jouluaamun hetkestä saa koko sisimmän väpättämään kuin alaleuan. Sitä kohti!