"Mä menen nyt laittamaan auton lämpiämään, pistä sillä aikaa päälle. Mä ensin haen puita sisälle!" sanoi Iippo vetästyään hienosti kengät jalkaan ja rukkaset käteen. Leikki oli suoraa kopiota isänsä puheista.
"Mä meen nyt yläkeltaan tekemään sitä lemonttia. Mun pitää ensin pistää takki, siellä on tosi kylmä!"
"Mä lähen nyt pelaamaan sälipäntyä. Mun joukkueessa on Halli ja Jali."
"Äiti annapa mulle niitä työkaluja ja sitten mä talviin sitikan avaimet niinku ukin luona. Mä meen nyt sinne Hilkan luokse koljaamaan yhtä kaappia. Mun pitää ensin soittaa sille. Alipekka tässä joo mä tuun sitikalla."
Viimeisimmässä oli jotain ukilta, jotain isiltä.
Elämänsä miehiltä.
Olemme seuranneet Kakola-ohjelmaa ja minä olen itkeä tillittänyt joka jaksossa. Ihan joka desiä ei voi pistää raskauden piikkiin. Nuoria poikia niin hunningolla, niin eksyksissä, niin rikkinäisinä ja niin - monet niin ilman isää ja miehen mallia. Kertomassa, miten ovat ottaneet miehen mallin vanhemmista pojista, jostainhan se on saatava. Näyttämässä avoimesti nopean leimaantumisen ja kiintymisen sellikavereiksi tulleisiin entisiin vankeihin, mentoreihin. Itkemässä, kun nämä "isät" lähtevät. Tai itkun sijaan sanomassa: "Mä en osaa ikävöidä, mut on niin monesti hylätty. Mua vaan v****taa.".
Ilman isää kasvamisesta on puhuttu kauheat määrät viime vuosina, eikä vähiten tänä vuonna, muun muassa suuren homoliitto-kohun yhteydessä. En väitä, ettei homopari kasvattaisi lasta samalla rakkaudella ja paremminkin kuin monet yhdessä elävät lastensa biologiset vanhemmat. Isän puuttumisen merkitystä ei vaan voi ohittaa olan kohautuksella tässäkään yhteydessä.
Minulle tämä on niin ajankohtaista seuratessani (joo, joo, edelleen raskaana) onnen kyyneleet silmissä pientä kaksivuotiastani, joka toisinaan saattaa ottaa leikkeihinsä jotain minunkin touhuista, mutta joka enimmäkseen on aina isänsä. Tai ukkinsa. Kyyneleet ovat onnen siksi että minun pojallani on oma biologinen isä läsnä. Minun pojan isä on semmoinen, josta toivonkin hänen ottavan mallia.
"Mun pitää nyt soittaa sille mä laitan takin päälle ja juoksen äkkiä. Se kivi lysähti meijän ikkunaan. Mä otan se lakkolin kiinni. Mä meen nyt!"
"Äiti mä en nyt kelkiä sinne sun kanssa istumaan. Mulla on nyt tämä kahvinjuonti kesken.".
Viimeinen oli vastaus saunassa minulle. Yritin houkutella Iippoa ylälauteelle lämmittelemään lattian rajassa olevasta vannasta.
1 kommentti:
tänää iippo taasen sano mummon tarjottua iippolle kahvia, että: "mä en nyt kerkee juomaan kahvia, pitää mennä tekemää peltohommia" :D
Lähetä kommentti