Tyynen tilanne ei juurikaan muuttunut, oli se ehkä hyvällä mielikuvituksella ja toiveikkain silmin katsottuna vähän virkeämpi, mutta ei syönyt mitään. Koko kissa haisi kipulääkkeeltä, semmoiselta vähän makealta ja tympeältä. Oli apaattinen. Niinpä raskain mielin varasimme aikaa taas eläinlääkärille.
Ne hetket, kun Tyyne suostui jotain syömään, sattuivat aina kipulääkkeen antamisen ympärille. Silloinkin kissa närppi mieheni kädeltä leipäkinkkua ja tonnikalaa mitättömiä määriä. Luin kipulääkepaketista torstai-iltana (luulin lukeneeni sen jo aiemmin) että lääke saattaa aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja apaattisuutta. Saimme siis ruokahaluttomalle ja apaattiselle kissalle lääkkeen, joka aiheuttaa ruokahaluttomuutta ja apaattisuutta... Halusin uskoa, että syy on kipulääkkeessä mutta kyllä minua ahdisti! Torstai-iltana Tyyne kiipesi minun syliin ja kehräsi lujaa kainalossa. Otin kissan yöksi meidän kanssa nukkumaan ensimmäisen kerran 2,5 vuoteen. Voi että se oli onnellinen. Voi että minua itketti ja pelotti. Rukoilin, ettei Tyyneä tarvitsisi suotta rauhoittaa. Että aamulla olisin jotenkin viisaampi.
Aamulla kissanvessassa oli kakka. Se oli tieto siitä, ettei suoli ole tukossa mistään syystä. Iltapäivällä en antanut kipulääkettä vaan ajelimme lääkärille. ELL oli kanssani samaa mieltä siitä, että todennäköisesti syy on kipulääkkeessä. Ravintoa kissan oli kuitenkin ruettava saamaan kunnolla, ennen kuin tulee isoja ongelmia maksan kanssa. ELL määräsi Tyynelle (suureksi huvituksekseni) erästä ihmisille tarkoitettua ahdistuslääkettä, joka lisää ruokahalua sivuvaikutuksenaan.
Lauantai-aamuna pianotuolin alla loikoili onnellisesti häntäänsä heilutteleva kissa ja meitä nauratti aika paljon. Puoli tuntia siitä kissa marssi ruokakupille. Jokaisesta lääkkeen annosta n. puolen tunnin kuluttua kissa on heti mennyt syömään ja eilen ja tänään myös muina aikoina.
Tyynellä on hyvä puuki (=boogie). Kissa tuntuukin ihan eri jäntevälle! Välillä meinaa leikityttää, ulos tekee mieli ja siellä on vähän käytykin. Tonnikalapurkin aukaisu toi sen taas seuraamaan pizzan valmistusta. Vähän jännittää, jatkuuko syöminen, kun tuo hmm... mielialalääke loppuu. Toivotaan!
Noin muuten olen ihan täysin stressaantunut muutenkin. Jouluarviointi on kyllä tehty, mutta joulujuhla on meidän vastuulla. Tuntuu, että on sata juttua tekemättä ja pojojojojojoing pimahdan hetkenä minä hyvänsä. Saattaa olla elämäni migreeni perjantaina 17.12. Vauva sentään potkii mahassa (ja jatkuvasti potkiikin) muistuttaen minua siitä, että elämässä on isompia ja tärkeämpiäkin asioita.
Ja Iippo Ilmari rakas... <3 "Mikä puuki Tyyne?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti