Kansa ei ole unohtanut Tyyne Neposta, vaikka heti Iippon syntymän jälkeen minun bloggaaminen Tyynestä romahti. Monet muistavat, kuinka Tyynen asema tipahti tavallisen kotikissan paikkeille 1.10.2008 esikoisemme synnyttyä. Kissan maailma särkyi. Se suljettiin pois makkarista (minun tyynyltä), minä ja mieheni olimme monta päivää pois kotoa ja tullessani toin mukanani uuden lemmikin, joka vei kaiken huomioni. Iippon. Kostoksi Tyyne oli monta päivää huomaamatta minua, esitti noin viikon ajan sääntöjä, jotka olivat hieman muuttuneet meidän sairaalassa olomme aikana (liedellä sai nukkua, ruokapöydällä istua, tapetteja repiä ja syödä). Aikansa se vei mutta Tyyne sopeutui. Se oppi sietämään lapsen kuolaa lattialla ja ottamaan vastaan pienten kätten topakoita tarrautumisia. Se nielee edelleen niin paljon Iippon toilailuja ja viihtyy silti päivä päivältä enemmän Iippon seurassa.
Niinpä ei olekaan ihme, että niin monet kysyvät, miten Tyyne on ottanut uuden lapsen tulon. Kyllä se meitäkin odotutti ja kiinnosti.
Kun tulimme kotiin sunnuntai-iltana, Tyyne ei ollut moksiskaan. Nyt sen ei ollut tarvinnut olla kotona niin paljon yksin, koska mies joutui tietenkin olemaan Iippon kanssa täällä. Eikä se myöskään voinut edes arvata, mitä oli muuttunut. Vauva laitettiin vaunuihin jatkamaan uniaan. Tyyne touhusi omia asioitaan kun vauva päästi ensimmäiset ä-ä-ää -äänet vaunuista. SEN hetken kun olisi voinut ikuistaa. Tyynen silmät laajenivat, häntä laskeutui ja se katsoi meitä kysyen: "Kuulitteko tuon? Äänessä oli tuttu kaiku ja se kaiku ei ole miellyttävä. Mikä se oli?" Ähellys vaunuissa jatkui. Tyyne hyppäsi joka varvas varuillaan sohvalle, kiipeili kohti vaunuja, hidasti vauhtiaan, venytti kaulaansa... ...kurkisti vaunuihin (todennäköisesti yhdellä silmällä) ja...
...kääntyi katsomaan meitä. Me purimme hammasta koska nauratti niin valtavasti se ilme.
Mutta siihen se sitten oikeastaan jäi. Siihen iltaan. Sen jälkeen Tyyne kävi muutaman kerran uteliaasti haistelemassa vauvaa ja sitten vauva on saanut jäädä rauhaan. Yhtenä yönä Tyyne pääsi livahtamaan makkariin ja oli asettunut nukkumaan meidän väliin, aivan vauvan viereen. Sen jälkeen makkarin ovi on ollut vielä tiukemmin kiinni. Tyyne on kuitenkin löytänyt tyydyttävän kompromissin ja nukkuu nyt Iippon sängyn jalkopäässä. Näin Iippokin nukkuu mieluummin "yksin" omassa huoneessaan. Kaikki ovat siis tyytyväisiä.
Luulen, että myös Tyynen fiiliksiin vaikuttaa se, että vauva on sujahtanut meidän arkeen jotenkin helposti. Mitään radikaaleja muutoksia ei ole tapahtunut, elämä jatkuu normaalisti. Se on tuntunut itsestäkin hyvälle. Ja ihmeelliselle.
Ei valitettavaa. Olen puhunut.
Niinpä ei olekaan ihme, että niin monet kysyvät, miten Tyyne on ottanut uuden lapsen tulon. Kyllä se meitäkin odotutti ja kiinnosti.
Kun tulimme kotiin sunnuntai-iltana, Tyyne ei ollut moksiskaan. Nyt sen ei ollut tarvinnut olla kotona niin paljon yksin, koska mies joutui tietenkin olemaan Iippon kanssa täällä. Eikä se myöskään voinut edes arvata, mitä oli muuttunut. Vauva laitettiin vaunuihin jatkamaan uniaan. Tyyne touhusi omia asioitaan kun vauva päästi ensimmäiset ä-ä-ää -äänet vaunuista. SEN hetken kun olisi voinut ikuistaa. Tyynen silmät laajenivat, häntä laskeutui ja se katsoi meitä kysyen: "Kuulitteko tuon? Äänessä oli tuttu kaiku ja se kaiku ei ole miellyttävä. Mikä se oli?" Ähellys vaunuissa jatkui. Tyyne hyppäsi joka varvas varuillaan sohvalle, kiipeili kohti vaunuja, hidasti vauhtiaan, venytti kaulaansa... ...kurkisti vaunuihin (todennäköisesti yhdellä silmällä) ja...
...kääntyi katsomaan meitä. Me purimme hammasta koska nauratti niin valtavasti se ilme.
"Ette voi olla tosissanne.".
Mutta siihen se sitten oikeastaan jäi. Siihen iltaan. Sen jälkeen Tyyne kävi muutaman kerran uteliaasti haistelemassa vauvaa ja sitten vauva on saanut jäädä rauhaan. Yhtenä yönä Tyyne pääsi livahtamaan makkariin ja oli asettunut nukkumaan meidän väliin, aivan vauvan viereen. Sen jälkeen makkarin ovi on ollut vielä tiukemmin kiinni. Tyyne on kuitenkin löytänyt tyydyttävän kompromissin ja nukkuu nyt Iippon sängyn jalkopäässä. Näin Iippokin nukkuu mieluummin "yksin" omassa huoneessaan. Kaikki ovat siis tyytyväisiä.
Luulen, että myös Tyynen fiiliksiin vaikuttaa se, että vauva on sujahtanut meidän arkeen jotenkin helposti. Mitään radikaaleja muutoksia ei ole tapahtunut, elämä jatkuu normaalisti. Se on tuntunut itsestäkin hyvälle. Ja ihmeelliselle.
Ei valitettavaa. Olen puhunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti