Unieskarissa

Viikko sitten lauantaina meillä alkoi unieskari. Minä muutin yläkertaan nukkumaan, samoin esikoinen. Mies ja Kerttuli yrittivät selvitä yhdessä alakerrassa. Tavoite oli, että Kirppuli oppisi 

a) nukahtamaan itse 

b) nukkumaan omassa sängyssä 

c) vierottuisi tissistä 

ja kaiken tämän sivuvaikutuksena 

d) illat sekä yöt rauhoittuisi.

Menetelmän pohja oli tassu-unikoulu niillä keinoin, kun mieheni sen ymmärsi ja päätti soveltaa. Käytännössä siis iltapuuron, hampaidenpesun, yökkärin ja vaipan vaihdon jälkeen Kertulle luetaan iltasatu, on iltarukoukset ja muu rauhoittuminen, jonka jälkeen hänet laitettiin omaan sänkyyn. Mies piti periaatteena, että lähti makkarista pois heti, kun K oli rauhoittunut sänkyyn. Siitähän seurasi itku. Mies ei ruvennut ravaamaan joka itkun takia makkarissa, vaan kuulosteli, josko K osaisi itse rauhoittaa itseään. Silloin kun itkuun ei tuntunut tulevan taukoa, hän kävi pitämässä kättä selän/mahan päällä, silitteli ja rauhoitteli. Jos itku oli tosi kovaa, otti hetkeksi syliin, mutta piti huolen, ettei pikkuinen nukahda syliin tai käsikontaktin aikana.
 

Ekana iltana itkua oli varmaan sen puoli tuntia. Iltajuoksentelut meidän osalta loppui jo tuohon ensimmäiseen iltaan, mikä on ihan ihme! Ensimmäisenä yönä oli itkeskelyä välillä 23-01 ja joitain itse rauhoittuneita tilanteita aina aamuun, jolloin taas enemmän itkua ja lopulta 7 aikaan kauhean nälkäinen ipana.

Toisena iltana itku lyheni varmaan noin 20 minuuttiin. Öisin minä ja Iippo ei tiedetty alakerran meiningeistä mitään ja kohtuu hyvin yöt olikin mennyt. Toisena yönä ei ollut tarvinnut enää sylitellä välillä.

Kolmas ilta oli kokeilun ilta. Huutoa kesti taas vähän pidempään. Yö meni kuitenkin niin, että mies muisteli heränneenä 2-3 kertaa. Seuraavana päivänä minä vein Kerttulin päikkäreillä samalla idealla ja hän nukahti 10 minuutissa yksin. Neljäs yö meni tosi hienosti. Aamuisin ja päivällä Kerttuli on nyt entistä enemmän hellimisen ja halimisen haluinen ja aamulla on tosiaan kova nälkä. Välillä itselle on tehnyt vaikeaa olla imettämättä, mikä on käsittämätöntä. Ja kyllä, välillä minulla on kamala ikävä Kerttulia ihan viereen nukkumaan...

Ja sitten alkoikin vaivata korvat. Nyt ollaan kuurilla taas. Putkitukseen on kymmenisen päivää. Unikoulu ottaa takapakkia, koska kipeää lasta ei viitsi kiljututtaa. Tuntuu omassa sydämessä tosi pahalle tuon pienen tytön puolesta, joka ei edes muista, millaista on olla kun korvat on terveet.

Mieheni osa

Kirjoitin pitkän pätkän miesten osasta kotitalouden pyörittämisessä. Siitä, miten meillä mies osallistuu, koska muita vaihtoehtoja ei ole. En anna olla. Siitä, että jotkut isät eivät tee niin paljon, kuin vaimot toivoisivat ja selkeästi minun mielestä sietäisivätkin tehdä. Pohdin sitä, että olenko minä pirttihirmu vai muut miehet kovapäisempiä kuin omani. Sitäkin, että alistuuko naiset liian helposti. Kerroin, että olen muutaman kerran päästänyt sammakot loikkimaan hiljaiseen keittiöön kyläpaikassa, jossa äiti herää aina aamuisin lasten kanssa, koska isä valvoo huvikseen myöhään. Lopuksi painoin minuutin verran deleteä, koska totesin, että kukin taaplaa tyylillään. Mikäs minä olen kenenkään elämiä sotkemaan tai vielä vähemmän arvostelemaan. Siinähän ovat. Sen vaan sanon, että mikään pakkohan semmoiseen ei ole suostua.

Moni kakku päältä kaunis. Toiset ei edes päältä.

Lupaan tehdä blogin ulkoasulle jotain. Olen viime aikoina käynyt pitkästä aikaa lukemassa uusia blogeja ja uusia vanhoja blogeja ja haalinut inspistä. Ennen muinoin jaksoin itse muokkailla Vuodatus.netin koodeja ja tehdä itse bannereita... mistäs tempaistais aika? Yritin tehdä tälle jotain joku aika sitten, mutta ilmeisesti ulkoasu on jotenkin vanhalla sovelluksella tehty ja bloggeri ei suostu tekemään tälle mitään. Saa nyt nähdä, pitääkö serkkutytön tapaan pistää pystyyn kokonaan uusi blogi vai saanko tehtyä tälle jotain ihan vain näin. Koettakaa siis kestää järkyttävä ulkomuoto tovin.

Yksi kuuri on lopussa taas. Tiistaina on korvalääkäri. Nyt kaikki rukoilevaiset voivat, kiitos, rukoilla pienen Kertun puolesta. Toivoisin, että korvat on nyt terveet ja ettei ihan heti taas työnnetä antibioottia tuohon suuhun. Se unikoulukin sitten jäi, koska ei haluttu kouluttaa kipeää lasta. No, kipeää ja kipeää - tuonkin tulehduksen löytyminen oli vain minun lähes vainoharhaisen kyttäämisen tulos. Kerttuli on niin tyytyväinen, että hän vaan miettiväisenä rapelsi korvaa, muuten oli ihan normaali itsensä. Tuli sitten mieleen uunna vuonna, että käytetään nyt kuitenkin ja tatta-daa, siellähän sitä oli, molemmissa korvissa.

No, nyt eletään tätä vuotta. Kerttuli on 9kk ja reilu viikko siihen päälle. Tissi-palvelu on saatavilla enää rajoitetun ajan, eli tammikuun loppuun saakka. Sen jälkeen taitaa tulla irti-kaikista-kahleista -repäisy. Kahleista puheen ollen, minä yritän olla tammikuun irti suklaasta. Olen ollut nyt 8 päivää ilman ja näen unta suklaasta. Saan myös mieleeni kaikenlaisia ajatuksia, kuten esimerkiksi mille mannapuuro maistuisi, jos siihen lopuksi vispaisi sulaa suklaata. Olen myös vähemmillä hiilihydraateilla ja yritän päästä irti lopuista raskauskahleista. Siinäpä tekemistä tälle keväälle. Ja kyllä muuten voi tehdä mieli herkkuja! Auta armias tätä ihmispoloa, joka on puolet elämästään syönyt suklaata silloin, kun väsyttää, ahdistaa, ilahduttaa, harmittaa, masentaa. Silloin kun tarvitsee tsemppausta, silloin kun tarvitsee kiitosta. Silloin kun haluaa palkita. Kiitos, mummo, tästä perimästä.