Unieskarissa

Viikko sitten lauantaina meillä alkoi unieskari. Minä muutin yläkertaan nukkumaan, samoin esikoinen. Mies ja Kerttuli yrittivät selvitä yhdessä alakerrassa. Tavoite oli, että Kirppuli oppisi 

a) nukahtamaan itse 

b) nukkumaan omassa sängyssä 

c) vierottuisi tissistä 

ja kaiken tämän sivuvaikutuksena 

d) illat sekä yöt rauhoittuisi.

Menetelmän pohja oli tassu-unikoulu niillä keinoin, kun mieheni sen ymmärsi ja päätti soveltaa. Käytännössä siis iltapuuron, hampaidenpesun, yökkärin ja vaipan vaihdon jälkeen Kertulle luetaan iltasatu, on iltarukoukset ja muu rauhoittuminen, jonka jälkeen hänet laitettiin omaan sänkyyn. Mies piti periaatteena, että lähti makkarista pois heti, kun K oli rauhoittunut sänkyyn. Siitähän seurasi itku. Mies ei ruvennut ravaamaan joka itkun takia makkarissa, vaan kuulosteli, josko K osaisi itse rauhoittaa itseään. Silloin kun itkuun ei tuntunut tulevan taukoa, hän kävi pitämässä kättä selän/mahan päällä, silitteli ja rauhoitteli. Jos itku oli tosi kovaa, otti hetkeksi syliin, mutta piti huolen, ettei pikkuinen nukahda syliin tai käsikontaktin aikana.
 

Ekana iltana itkua oli varmaan sen puoli tuntia. Iltajuoksentelut meidän osalta loppui jo tuohon ensimmäiseen iltaan, mikä on ihan ihme! Ensimmäisenä yönä oli itkeskelyä välillä 23-01 ja joitain itse rauhoittuneita tilanteita aina aamuun, jolloin taas enemmän itkua ja lopulta 7 aikaan kauhean nälkäinen ipana.

Toisena iltana itku lyheni varmaan noin 20 minuuttiin. Öisin minä ja Iippo ei tiedetty alakerran meiningeistä mitään ja kohtuu hyvin yöt olikin mennyt. Toisena yönä ei ollut tarvinnut enää sylitellä välillä.

Kolmas ilta oli kokeilun ilta. Huutoa kesti taas vähän pidempään. Yö meni kuitenkin niin, että mies muisteli heränneenä 2-3 kertaa. Seuraavana päivänä minä vein Kerttulin päikkäreillä samalla idealla ja hän nukahti 10 minuutissa yksin. Neljäs yö meni tosi hienosti. Aamuisin ja päivällä Kerttuli on nyt entistä enemmän hellimisen ja halimisen haluinen ja aamulla on tosiaan kova nälkä. Välillä itselle on tehnyt vaikeaa olla imettämättä, mikä on käsittämätöntä. Ja kyllä, välillä minulla on kamala ikävä Kerttulia ihan viereen nukkumaan...

Ja sitten alkoikin vaivata korvat. Nyt ollaan kuurilla taas. Putkitukseen on kymmenisen päivää. Unikoulu ottaa takapakkia, koska kipeää lasta ei viitsi kiljututtaa. Tuntuu omassa sydämessä tosi pahalle tuon pienen tytön puolesta, joka ei edes muista, millaista on olla kun korvat on terveet.