Kasvatin lapsestani tissitoukan?

VAROITUS. 

Teksi sisältää paljon tissiä, 
joten jos se sinua ahdistaa, 
voit skipata tämän päivityksen. 

(En koe luontevaksi sanaa rintaruokinta.)

Heti synnyttyään Kerttuli oli minun paidan sisällä neljä tuntia, yllään vain vaippa. Silloin neljän tunnin jälkeen luovutin viimein vastahakoisesti pienen, lämmöstä punaisen tytön hoitajalle tutkittavaksi ja puettavaksi. Kun hoitaja palautti vauvan, otin sen takaisin kainaloon. Siinäpä se Kerttuli nukkui koko sairaala-ajan. Minun kainalossa. Ihmettelin sitä rauhaa, mikä itsellä oli. En jännittänyt vauvan hoitoa, niin kuin esikoisen kohdalla. Tuntui niin paljon luontevammalle, että nautin vauvasta koko ajan. Pitäen häntä siis kainalossa lähes tauotta.

Kotiin tultuamme Kerttuli nukkui kyllä myös omassa sängyssä, mutta aika pian iski laiskuus imettää kerrasta toiseen istualleen nousten, hankalassa asennossa kenkottaen ja nukahtamispisteessä huojahdellen. Kerttuli muutti takaisin kainaloon, maitobaariin. Pikkuinen myös tietenkin nukkui paljon levollisemmin minun läheisyydessä ja melko pian ei enää muualla suostunutkaan nukkumaan. Vielä elokuussa yöt oli ihan kohtuullisia, vauva heräsi syömään 3 kertaa yössä. Sitten kaiken tämän sairaan syksyn repaleisten öiden myötä kävi niin, ettei tissillä vain käyty vaan siinä ollaan. Yhä edelleen viime yönä, koko ajan. Jos yritin välillä siirtää pois ja saada itselle nukkumatilaa, alkoi välitön kätinä. Tyttö on lisäksi semmoinen Tintta-Iita, että jos tissi pimeämässä ei heti osu suuhun, suuttuu hän niin täpäkästi, että sitten ei enää tissiä tarvitse yrittäkään. Sitten kannetaan ja pyydetään anteeksi epäonnistumista ja luvataan parempaa keskittymistä seuraavalla kerralla.

Jo esikoisen aikaan luin paljon varoitteluja siitä, ettei vauvaa pitäisi nukuttaa tissille. Että vauvat haluavat herätä samasta tilanteesta, johon ovat nukahtaneet. Jos tilanne on sama kuin nukahtaessa, vauva oppii myös nukahtamaan itse. Jo esikoisen aikaan laimin löin tätä ohjeistusta. Minusta tuntui älyttömälle herättää jo nukahtanut vauva, jotta hän huomaisi siirtyvänsä omaan sänkyyn. Käytimmekin nukuttamisesta termiä tissi-tainnutus. Kyllä, tästä seurasi se, ettei Iippo 2-vuotiaanakaan vielä osannut nukahtaa itse, vaan hänet nukuttamalla nukutettiin. Saimme kuulla tästä huomautteluja, mutta itse koimme, että meillä on sen verran tässä elämässä aikaa, että ehdimme nukuttaa lapsen. Pian 2-vuotissynttäreiden jälkeen Iippo muutti omaan sänkyyn ja oppi nukahtamaan itse. Kerttulia yritettiin heti alkuun opettaa nukahtamaan itse. En tiedä. Ehkä lapsissa on eroja? Kerttuli on nukahtanut 9 kuukauden aikana yhdesti itse sänkyyn. Muut kerrat itku on ollut melkoista. Kyllä, joskus olen melkein kateellinen, kun toiset vanhemmat vain jättävät vauvan sänkyyn ja sinne ne nukahtaa - nimittäin Kerttulihan meni sitten ääripäähän tässäkin asiassa, verraten Iippoon.

Puhun siis kahdesta eri asiasta. Nukahtamisesta ja nukkumisesta. Molemmissa mättää. Tai oikeastaan se on vain tuo nukahtaminen. Olen kasvattanut lapsestani tissi-toukan. Hänen nukahtamis-tilanteensa on "tissi suussani koen oloni turvalliseksi". Kun hän herää tuolla sängyssä yksin, eikä tissi olekaan suussa, tulee paniikki. Tämän vuoksi juoksemme pahimpina iltoina 6-7 kertaa makkarissa nukuttamassa lasta uudelleen. Siis välillä 21-00. Ja tämän vuoksi me itse valvomme tosi myöhään. Saadaksemme olla edes hetken ihan rauhassa.

Ja tämän vuoksi alkaa viikon päästä unikoulu. Minä muutan yläkertaan nukkumaan Iippon kanssa ja isi todennäköisesti tassuttaa. Odotan tätä valtavan innolla. Toiveikkaana. Ehkä helmikuussa meillä nukutaan illalla ja yöllä paremmin. Sinnehän on enää kuukausi :-)

Elämä on nyt.

Ulkona tippuu isoja lumihiutaleita, ikkunalaudalla loistaa kynttelikkö.

Talossa hiljaista, vain kello naksuttaa. 

Mies jäi tammikuun loppuun saakka kestävälle lomalle. 

Jouluun on viikko!

Viimeinen koulutehtävä tältä syksyltä tehty tänään. 

Iippo nukkuu kolmatta yötä uudessa kerrossängyssä.

Kerttuli on syönyt 5 päivää kuuria, eikä ole saanut siitä sen kummempia oireita. 

Näyttäisi olevan tervehtymään päin. 

Olen leiponut kahtena aamuna oman äitini kanssa karjalanpiirakoita jouluksi. 

Minulla ja miehellä on kahden keskinen, aivan tollo huumori. 

Sovimme myös viettävämme joululomalla enemmän aikaa lähekkäin.

Ihana, ihana hiljaisuus ja rauha.

Haaveilen ajasta lukea jotain hyvää kirjaa!

Huomenna on seurakunnan joulujuhla. 

Olen onnekas saadessani mennä sinne kahden ihanan, rakkaan, suloisen ja terveen lapsen kanssa. Huomenna illalla minulla on aikaa maalata akvarellityötä, viimein. 

Ensi viikolta odotan paljon mukavaa touhotusta joulua varten. 

Elämä on tässä hetkessä.

Levännyt sielu

Ettei nyt vaan tulisi jotain poikkeusta kaavaan, niin aloitetaan tämäkin tarina näin: Viikko sitten Kerttulilta tuli ensimmäinen hammas läpi ja sitä enteillyt narina sai päätöksensä. Keskiviikkoon asti, jolloin iski järisyttävä flunssa. Yövalvomiset meni viimeinkin siihen pisteeseen, että jopa minä suostuin käydä nukkumassa yhden yön yläkerrassa, niin lähellä hiipivä hulluus oli. Pointti tänään on se, että:

Viikonlopusta lauantaina tehtiin Iippon kanssa piparikakkutalon osat. Lauantai-iltana sitä miehen kanssa kasattiin ja sunnuntaina näpersin ja näpersin sen loppuun. Tänään Iippo meni hoitoon ja minä päätin siivoamisen sijasta (siis yleensä aina, kun Iippo on hoidossa, siivoan ja silitän) luonnostella tilatun akvarellityön. Nyt minulla on (siis huom todellakin sairaasta lapsesta ja valvotuista ja kannetuista öistä huolimatta) aivan älyttömän onnellinen olo!

Mitä tästä opimme? No sen että aion tulevina päivinä...

...maalata tuon kuvituksen loppuun!

...viimeinkin huovuttaa!

...askarella ja koristella kodin jouluun!

...leipoa lisää!

Kaikista väsyneimpinä hetkinä on ihan oikeasti annettava niiden pyökkivuorien kasvaa, lattioiden likaantua ja astioiden kertyä pöydille. Silloin on tehtävä sitä mistä nauttii ja otettava siitä voimaa. Toki tässä on se mutta, että kahden lapsen läsnäollessa näitä on vaikea toteuttaa, mutta mahdollisuuksien mukaan.

Vielä ennen joulua yritän kyllä puristaa yhden koulutehtävän pois. Jossain maalamisen ja muun näpertelyn välissä.