Minne niin?

Minne sun täytyy noin juosta?
Pakkoko on kiiruhtaa?
Itsekö ohjaat vai muutko,
päivies suuntaa.

Haittaako jos joku pettyy,
jos mittojaan täyttää et voi?
Kuuntele se, mikä sisimpäs
tunnossa soi.

Tämän tummenevan taivaan alla,
kanssasi hetken jos saan.
Surun unohtaa vain suremalla,
kahdestaan.

Yksinäiset kun toisensa kohtaa,
sylissä pakenee muu.
Sua vasten mun mieleni raskas
huojentuu.

Aavistaa voin salaisuuden,
se meissä lyö kipinää.
Meissä kuuluvan ikuisuuden
kirkkaana nään.

Tämän tummenevan taivaan alla,
kanssasi hetken jos saan.
Surun unohtaa vain suremalla,
kahdestaan.

/Juha Tapio

Stressin määritelmä

- Laittaa kaakaopurkin jääkaappiin.
- Ajattelee suklaata enemmän kuin liikaa.
- Ajattelee karkkia enemmän kuin liikaa.
- Ajattelee kaikkea muutakin makeaa enemmän kuin liikaa.
- Koukuttuu johonkin sata vuotta vanhaan tietokonepeliin.
- Santsaa työpäivän aikaan opettajien huoneessa kuudennen kerran mutakakkua.
- On koko ajan perjantaissa.
- Yrittää muistaa, mikä se oli se hauska unohdus iltapäivällä, mutta ei muista.
- Käy jääkaapilla viidennen kerran tarkistamassa, olisiko jossain jotain suklaista.
- Yrittää tehdä ne sata kotihommaa, mutta aina ohikulkiessaan jämähtää koneelle.
- Jämähtää aina kun mahdollista muuallekin.
- Herää yöllä kolmen aikaan pähkäilemään kaikkea sitä, mitä piti muistaa ja muistaa yhtäkkiä kymmenen uutta juttua (joita ei oikeasti ehkä ole olemassakaan) ja alkaa stressata niistäkin.
- Suklaanhimon kourissa leipoo kaakaosta riisimurokarkkeja.
- Pelkää, ettei saa nukuttua tarpeeksi. Kun nukahtaa, pelkää, ettei herätyskello herätäkään. Kun nukahtaa, näkee unta ettei saa nukuttua.
- Kokoaa tortillan uudestaan, kun huomaa unohtaneensa fetajuuston. Kokoaa tortillan uudestaan, kun huomaa unohtaneensa kastikkeen. Kokoaa tortillan uudestaan kun huomaa unohtaneensa kanan.
- Alkaa käyttää sanontaa: "Ihan sama".
- Muistot äitiyslomasta kultaantuvat uskomatonta vauhtia.
- Jos pysähtyy, nukahtaa vartissa. Lattialle.

Kahdeksan aamua, sitä seuraavan loman pituudesta ei ole tietoa. Sekin stressaa.

Kommentointi...

...onnistuu nyt, kun viimein tajusin tehdä sen mahdolliseksi...

Suomen huippumalli haussa

Seuraan ohjelmaa, jossa etsitään Suomen seuraavaa huippumallia. Toisin sanoin katson, kun vielä osaltaan itseään etsivät tytöt pistetään viikko viikolta hankalampiin kuvauksiin, kehutaan kuvien perusteella ensin kurkottamaan kuuseen ja kapsautetaan sitten katajaan. Katson, kun laihaa, kaikkensa miellyttämisen eteen yrittävää tyttöä käsketään pitämään painonsa kurissa. Jatkan katsomista edelleen, kun vesikammoinen pakottaa itsensä monta, monta metriä syvään sammioon - pysyäkseen mukana. Katson kyyneleitä nieleskeliviä tyttöjä, joiden vuosia kasvattamat hiukset joku ranskis vain päättää pätkäistä lyhyeksi. Katson suu auki, kun tyttöä varoitetaan korostamasta laiskaa ja liian pientä silmäänsä. Seuraan, kuinka pinnat alkaa soida kireänä. Itketään jokaisessa välissä, missä itkun voi antaa tulla vaikuttamatta omaan peliin. Ettei näyttäisi vaan siltä, ettei minusta ole tähän. Mun on pakko näyttää. Mun on pakko onnistua nyt.

"Olit helmi, mutta en tiedä, oletko enää.".
"Putoaako tyttö, jolla on upeat kasvot, mutta jonka pituus saattaa olla ongelma?".

Seuraan myös toista kisaa. Aitiopaikalta. Suomen huippuäiti haussa -ohjelmassa ei tuomaristoon kuulu saimit eikä saket, eikä kukaan stailaa ehdokasta sillä silmällä. Kommentit ovat vain ja ainoastaan sitä katajaankapsauttamista. Pidä paino kurissa. Sä et ole tarpeeksi läsnä. Missä on se äiti, jonka näin sinussa kisan alussa! Varo korostamasta raskauden muistoja. Tarkkaile kielenkäyttöäsi! Ole pirteämpi! Sulla on aina sama ilme. Putoaako äiti, jonka pituudesta ei viitsi edes puhua ja josta tuomari ei ole varma, että onko hän enemmän koti- vai työäitityyliä? Tirautetaan itku suoraan tuomarin naamalle. Pakko jaksaa, tämä viikko on vedettävä paremmin!

Osallistujana minä. Tuomaristona itse.

Onneksi tuomaristossa on joka kerta vierailevat tähdet, jotka löytävät myös tästä kilpailijasta niitä aurinkopilkkuja:

Ella Alo (suom.huom. herra salo) halaa tuomaripöydän takaa ja sanoo: TYKKÄÄ.
Mister AP S. pitää minua kohta seitsemättä vuotta mukana kisassa, koska uskoo kykyihini.

Jotain hyvää sentään: tässä kisassa ei ole samassa talossa muita ehdokkaita, jotka puhuisivat minusta kakkaa selän takana koko kansalle.

Olisipa aina näin
- ei hyttystä eikä raatokärpästä.
Ei paarmaa eikä mäkäräistä.

Iltarukous

Kun vaippa on vaihdettu, yökkäri on päällä ja tutti suussa, äiti tai isi nostaa Iippon syliin. Tärkeä osa iltatoimia, iltarukous siis, alkaa.

Iippolle on tärkeintä siunata kaikkia lähellä olevia, tärkeitä ihmisiä. Tänään rukous meni näin:

Äiti: - Kiitos Jeesus tästä päivästä.
Iippo: - Ukkia!
Äiti: - Kiitos, että on ollut niin kauniit säät.
Iippo: - Ukkia!
Äiti: - Kiitos, kun saatiin viettää niin mukava pikkuloma.
Iippo: - UKKIA!
Äiti: - Joo-o, kiitos, että siunaat ukkia. Siunaa myös...
Iippo: - MUMMO!
Äiti: -...siunaat myös mummoa. Kiitos Jeesus, että siunaat...
Iippo: - HYME! (=Hymer, ukin asuntoauto)
Äiti: - No joo, varjele, että Hymerillä voi tehdä turvallisia reissuja. Siunaa...
Iippo: -PAKU!
Äiti: - Niin, siunaa nyt sitten ukin pakettiautoakin.

Sitten siunattiin muut lähisukulaiset ja lopuksi Iippo halusi vielä siunata naapurin miestä. Sängystä huikki vielä unilaulun väliin kaikkia, jotka ei justiinsa rukouksen aikana mieleen juolahtaneet. Esimerkiksi Hiirua, joka on Iippon uusi rakas lemmikki. Tyyne-kissalla on yksi leluhiiri vähemmän, se teki tuhkimot: suoraan kissan lelukopan pohjalta pinnasänkyyn.

Sanoja sanoja sanoja

- Puu kasvaa.
- Ukin luokse hoitoon. Iippo. Mennee.
- Sylliin Iippo pääsee.
- Eno kävi. Puna autolla.
- Äiti syö. Äiti syö piirakkaa.
- Äsäs. Äsäs. Ukkii sannoo. Äsäs.
- Mummo tekkee ruokaa.
- Auto lähtee käyntiin.
- Isi nostaa Iippon sylliin.
- Kakka tulloo. Mennään vessaan. Äkkiä äkkiä äkkiä!

Sanoo Iippo 1 vuotta ja 7 kk saaden äidin ja iskän ihailemaan, hymyilemään, taputtamaan ja nauramaan monta kertaa päivässä. Puheen kehittymisen seuraaminen on ollut minun mielestä kaikista jännintä. Varmaan siksi, että tykkään itse kielestä ja olen verbaalinen. Iippo sanoi ensimmäisen sanan (äiti) 8 kk ikäisenä ja siitä sanavarasto alkoi kehittyä kovaa vauhtia. Yhtäkkiä niistä sanoista alkoikin sitten tulla lauseita. Pieniä ja isompia ajatuksia. Silmät suurina selostusta traktorin kauhasta ja puimurista. Silmät änkäämällä ängätyistä kyyneleistä kosteina ja suu vakavana: - Äikähin. (Säikähdin.) Silmät valmiiksi nauraen vastaus kysymykseen, mitä syöt aamupalaksi:
- Vaippaa. Sitten lisäys: - Höpöhöpö!

Sanoilla leikkimistä, niiden vääntelyä ja sille nauramista. Äiti voi olla myös Äini. Tai Äipi. Äipi oli paljon hauskempi vielä kuin Äini. Päivöö! aiheuttaa ainakin hänessä itsessään hulvatonta huvitusta verrattuna tavanomaiseen Päivää! -tervehdykseen. Harmi, kun kaikki kanssaeläjät kaupoissa ja virastoissa eivät ymmärrä tätä Iippon kärreistä heittämää vitsiä. Änky (Sänky) on melkein sama kuin änkää, joten kun äiti sanoo, että mennään sänkyyn, Iippo sanoo:
- Änky. Änky, änkää. ÄNKÄÄ! ja kikattaa.
Mahdottomasti.

Jotkut äänteet on vaikeampia. Iippolta jää vielä monesti ensimmäinen kirjain kokonaan pois, jos se on kenkku konsonantti, vaikkapa se S. Tai R. Hankala yhdistelmä on -SK-, jos pitäisi sanoa esimerkiksi Kiskoa. Mutta odotahan vain, jos äipältä lipsahtaa joku tuttu ruma sana, jossa tuo yhdistelmä on, niin jopa onnistuu..
Ja kyllä pysyy mielessä.

(Peese ainakin. Ja Venä. Kai se on kiinni tunteesta. Jos yleensäkin osaisi lausua kaikki sanat yhtä tunteella kuin nuo ei-niin-välttämättömät sanat ja sanonnat, niin ne kuulostaisivat paljon mukavemmille ja lapset oppisivat paljon nopeammin puhumaan...)

Leikkipuistossa Iippo kiikkui ja halusi ruveta samalla loruilemaan, mutta mitä ilmeisemmin ei mitään perustuttua Kiikkuu, kiikkuu/kissan häntä liikkuu -lorua. Heti siinä Kiikkuu, kiikkuu kohdan jälkeen nimittäin tapahtui jotain ja runo jatkuikin "Kiikkuu, kiikkuu... ...kissalle kaloja, kissalle kaloja.".

Loppu kuulosti tutulle kuin euroviisu ja Iippo jäikin kiinni. Loppu oli tietenkin Iippon muunnos Veetään nuottoo/saahaan kaloja/kissalle kiisket/koiralle kuoret/ite syyään pienet kalat/ite syyään pienet kalat -lorusta.

Eilen illalla äiti lauloi sängyn laidalla Herra kädelläsi. Mahdollisemman unettavasti. Ollen jo siellä viimeisessä säkeistössä. Saatuaan ipanan jo hiljenemään. Niin sanoja sanoja sanoja... Sanoja väärinpäin latasin yllättäin:
- Käsi minut kantaa uuteen huomiseen...
ja sängystä kuului topakasti, terävästi ja ennen kaikkea virkeästi:
- ELÄMÄÄN !

Tänään kävimme Ärrällä. Turvaistuimesta päästyään Iippo huusi innoissaan:
-ÄLLÄN! OLLEN! (Ärrän kierrän orren ympäri...)

Kun sanojen merkitykset eivät aina ole ihan hallussa, eikä välttämättä niiden sanominenkaan ja kun vielä ajatuksenjuoksukin on niin omalaatuista, muisti liian hyvä ja silmät sekä korvat joka paikassa, niin mielenkiinnolla jäämme odottamaan tulevaa kesää ja viimeisten tulppien irtoamista puheen tieltä.

Muistakaa sitten, että ei sieltä lasten suusta aina kuule totuutta...

Mansikkamaalla.

Viimein tänään pääsin aloittamaan pihahommia. Mansikkamaa, sehän on sama asia kuin kesä. Sieltähän kaikki alkaa ja sinne kesä päättyy. Oli ilo todeta, että kaiken sen homeisen, kuivan, märäntyneiden marjojen ja kuolleen roskan alla oli kuin olikin aina uutta kasvua. Piilossa, täysin näkymättömissä – olinpa jopa varma, ettei sitä siellä paikka paikoin edes ole, mutta niin vaan. Jos ei muuta, niin kuolleesta oli kuitenkin versonut pitkä, varovainen lanka ja juurtunut parempaan paikkaan uudeksi taimeksi.

Pieni juttu, pari penkkiä. Vei silti aikansa erottaa elävä kuolleesta, hyvä huonosta. Kun se oli valmis, kun komposti oli saanut haluamansa - ehkä siitäkin roskasta jotain hyvää vielä tulee, aikojen päästä - tuijotin penkkejä ja mietin, että miksi kesti niin kauan ottaa ja tarttua toimeen. Lopputulos oli se, mitä piti tulla miehenkin katsomaan. Taatusti odotamme hyvää mansikkakesää.

Kyllä. Oli mielessä kaikenlaista siinä samalla. Sitä lahoa moskaa pois heitellessä. Notta pitäkää mansikkamaanne kunnossa. Eikä tämä ollut mikään ilkkakanervantekstiviesti.

Svider inte.

Niinhän se lukee puhdistusainepullossakin ja silti kirvelee.

Kirvelee totisesti synnytyksen jälkeen. Kirvelee katsoa sitä pientä ihmistä, josta on nyt vastuussa – kirvelee käydä vessassa. Kirvelee kun pelottaa, että miksi se vastasyntynyt vain oksentaa. Kirvelee ne valtavan kokoiset pikkulaastarit peukalon kokoisissa kantapäissä. Kirvelee herätä aamulla puoli viideltä – kun on ensin kirvellyt monta kertaa herätä yhdeltä ja kahdelta ja puoli kolmelta ja neljältä. Syöttämään. Kirvelee miettiä, että ottaako sikapiikkiä vai ei. Aiheuttaako lapselleen pahaa jos ottaa, entä jos ei? Kirvelee lukea kouluampujista ja miettiä, että kun hekin ovat olleet niitä pieniä, ihasteltuja. Miten minä onnistun? Kirvelee katsoa sinivalkoraidallisia sukkia ja tuttia vaille alasti hilputtelevaa pientä poikaa, ajatella, että kun kaikelta ei voi varjella. Kirvelee vierottaa rinnalta, kirvelee siirtää kuumeesta kylkeen liimaantunut lapsi etämmäs. Kirvelee miettiä meneekö töihin vai jääkö kotiin. Kirvelee ottaa omaa aikaa kun lapsi huutaa hätäisesti eteisessä. Kirvelee kahta pahemmin, jos sitä ei ota. Kirvelee ajatella, että jos itse kuolisi pois olemasta syli. Syli, johon puolitoistavuotias peruuttaa ja pyllähtää. Suolan lailla kirvelee ajatella, että itse menettäisi lapsensa. Kirvelee kun väsyttää liikaa. Kirvelee kun pikkuinen yrittää niellä pahanmielen; aikuisen kokoinen tunne – vasta niin pieni ihminen johon tunteen pitäisi mahtua. Kirvelee, kun vain äiti kelpaa. Järki sanoo toista, tunne kirvelee. Kirvelee kun pienet kädet ottaa vakavasti kiinni äidin poskista. Kun ne kääntää äidin kasvot kohti omia ja äiti saa vakavan suukon. Aka. Sanoo hiljaa. Rakas.

Se sama vanha tarina.

Tiedättekö, miksi Eeva otti käärmeeltä omenan?
No koska käärme huomioi Eevan.

Aivan taatusti käärmeen ensimmäinen kysymys oli:
"Eeva hei, onko kaikki hyvin?"

Eeva vastasi kierrellen:
"Ei mulla mikään ole."

Käärme osasi kysyä:
"No näenhän minä ettei kaikki ole hyvin."

Jatkoi, että tule lähemmäksi.
Laski leukansa Eevan olkapäälle ja lisäsi:
"Hei...?"

Venytti sitä eetä ja iitä.

Eeva huokasi.
Totesi Aatamilla olleen jotain miesten juttuja.
Taas.

Käärme sanoi, ettei hän ainakaan olisi jättänyt noin kaunista naista yksin.
Älykästä.
Kauneus ja älykkyys ovat harvoin samassa paketissa.
Aatami ei tajua, miten hieno nainen sillä on.
Ei osaa Arvostaa.

Oikeastaan Aatami taitaa olla vähän dorka,
käärme vielä totesi kuin itsekseen.
Pudisteli päätään.

Kylläpä omppu maistui.
Kauniin naisen sirossa kädessä omena kiilsi ihan eritavoin.
Upean naisen suussa kaikki maistuu paremmalle.