Viimein tänään pääsin aloittamaan pihahommia. Mansikkamaa, sehän on sama asia kuin kesä. Sieltähän kaikki alkaa ja sinne kesä päättyy. Oli ilo todeta, että kaiken sen homeisen, kuivan, märäntyneiden marjojen ja kuolleen roskan alla oli kuin olikin aina uutta kasvua. Piilossa, täysin näkymättömissä – olinpa jopa varma, ettei sitä siellä paikka paikoin edes ole, mutta niin vaan. Jos ei muuta, niin kuolleesta oli kuitenkin versonut pitkä, varovainen lanka ja juurtunut parempaan paikkaan uudeksi taimeksi.
Pieni juttu, pari penkkiä. Vei silti aikansa erottaa elävä kuolleesta, hyvä huonosta. Kun se oli valmis, kun komposti oli saanut haluamansa - ehkä siitäkin roskasta jotain hyvää vielä tulee, aikojen päästä - tuijotin penkkejä ja mietin, että miksi kesti niin kauan ottaa ja tarttua toimeen. Lopputulos oli se, mitä piti tulla miehenkin katsomaan. Taatusti odotamme hyvää mansikkakesää.
Kyllä. Oli mielessä kaikenlaista siinä samalla. Sitä lahoa moskaa pois heitellessä. Notta pitäkää mansikkamaanne kunnossa. Eikä tämä ollut mikään ilkkakanervantekstiviesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti