Turmia ja tutteja

On aloitettava lihotuskuuri. Eikä mikään kevyt vaan ihan kunnon. Lisättävä rasvojen ja kerman käyttöä. Lisättävä ruokailukertoja ja kerta-annosten kokoja. Harkitsen myös jotain muuta, naista väkevämpää, esimerkiksi anabolisia steroideja. Mahdolliset aggressiiviset haittavaikutukset lasketaan positiivisiksi bonuksiksi.

Ei, en jännitä vielä töiden alkua. Nyt alkaa Pelastakaa edes Tyyne -kamppanja. Tyyne polo! Se on saanut jälleen turpiinsa. Toivomme, että vastustaja näyttää vielä pahemmalle, mutta valitettavasti totuus on tämä: Tyyne on liian kiltti. Kiltit kissat pääsevät kyllä taivaaseen, mutta liian äkkiä. On siis tehtailtava tuosta tirpakkeesta naapurin tankkia mahtavampi tapaus. Ihan vain siksi, ettei mene kissan elämä saunassa asumiseksi (kas, eihän tuolla naamalla voi nainen olla toisten ilmoilla, niinpä se kökkii tuolla lauteitten suojissa niin kauan, että ruvet paranee.)



Mutta oli tänään suurikin päivä. Ehkä Tyynenkin kannalta. Iippo nimittäin päätti luovuttaa tuttinsa jollekin, jota niitä enemmän tarvitsee. Iippo ei kauan aikaa miettinyt, kenelle ne antaisi ja niinpä Tyyne sai kaksi sinistä tuttia. Molemmista otettiin vielä kerta-kiellon-päälle -huikat. Tilanteesta on vain videotallenne. Tyynen kannalta tämä oli suurta siksi, että myös Iippo vihjaisi sen olevan vähän turhan vauva noissa turpiinvetämisasioissa.

Palapeli

Eräänä päivänä rouva sivistystoimenjohtaja soitti ja kysyi, haluaisinko sen työn, josta kiinnostuin syksyllä kun kuulin ystäväni tekevän moista hommaa toisella paikkakunnalla. Työn, josta haaveilin keväälläkin, vaikkei resurssihommista ollut täällä päin puhettakaan. Työn, joka pyöri siltikin mielessä, kun virkoja aukeni ja meni muille - minun vaan kirjoitellessa ensi lukuvuoden kyselyyn kieli poskella että alle 20h viikossa kiinnostaisi...

Menen syksyllä töihin resurssiopettajaksi. Semmoinen paikka sitten vain tuli. Taivaasta kai se tipahti. Käyn kahdella koululla. Tuntimääräksi valitsin kuitenkin 24, koska se yritetään järjestää niin, että teen töitä 4 päivää viikossa! Kuulostaa ihan juuri niin uskomattomalle minustakin! Iippo saisi silloin olla hoidossa vähän lyhempää viikkoa ja yhdessä voisimme nauttia pitkästä viikonlopusta!

Mitä Iippon hoitoon tulee niin sekin järjestyi sillä melkein ainoalla mahdollisella tavalla, että saatoin edes harkita töihin lähtöä. Tuttu täti lupasi ehkä 5 minuutin harkinta-ajan jälkeen ottaa Iippon puoleksi vuodeksi, vaikka luulen, että hänelle vuoden ajan hoidossa oleva lapsi olisi ollut taatusti "järkevämpi" vaihtoehto.

Enhän minä oikeasti tiedä, mitä työ käytännössä on. Järjestyykö se neljälle päivälle, miten rankkaa on aloittaa hoito-työ-ruletti, miten rasittavaa ajella kahdella koululla. Ehdin myös tässä kesän mittaan ahdistua monen monta kertaa olenhuonoäitikunvienlapsenihoitoon-syndroomasta, mutta Uskon, että tämä on juuri paras vaihtoehto meille. Tätä piti odottaa. Eihän tämänkään olisi tarvinnut järjestyä.

Loks. Loks. Hmmm... Loks. Naps. Loks.

Palat pyörii ja loksahtelee paikoilleen minun katsellessa vierestä. Sitä kai se on se johdatus.

Kuuletteko, sedät ja tädit!

Huomenna on kovasti odotettu päivä. Iippo ainakin on odottanut sitä yhtä kovasti kuin äiti kesälomaa. Kuin Tyyne ruokaa. Kuin isä töihinpääsyä. Kuin...

Iippon ukilla ja mummolla on asuntoauto. Hymeli. Hymeli on VALKOINEN ja siinä on vaihteet ja ratti. Hätävilkkukin löytyy. Vessa, jossa ukki saattaa vaikka yskiä. Ukin on pitänyt antaa Hymelin välillä nukkua, jotta se saa olla vähän rauhassa innokkaalta tutkimusmatkaajalta.

Melkein kuukausi sitten aloimme jutella Iippolle kesälomasuunnitelmasta. Jos ajeltaisikin Hymelillä Luukas-serkun luokse. Sitä on sitten pohdittu ja suunniteltu siitä lähtien. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ajattelee ainakin Iippo. Iippo suunnitteleekin perusteellisesti. Iltapuuron lomassa tehdyt retkisuunnitelmat ovat menneet jotakuinkin näin:

"Hymeliin mennään. Ovi kiinni pannaan. Käyntiin laitetaan! Luukaksen luo mennään. Sisko-mummin. Keijon luokse. Ähtäliin! Eläimiä siellä. Lehmiä!"

Tällä viikolla retkestä on puhuttu kiihtyvään tahtiin. Tänään oli se suuri päivä, kun Hymeli haettiin ukilta ja mummolta meille. Kaupassa uutinen pursusi jo väkisin ulos, sitä suu puhuu mitä sydän on tulvillaan!

"Kuuletko setä! Hymeli haetaan ukilta, mummolta!" raikui kaupassa.

Illan mittaan pieni poika kipaisi kerran jos toisen ulko-ovelle kurkkaamaan ikkunasta sitä ihmettä, että Hymeli todellakin seisoo meidän pihassa! Voi sitä odotuksen kutinaa, väkisin se tarttuu meihin muihinkin matkalaisiin. Epäilen, ettei Ähtäli tarjoa meille lehmiä, mutta jospa edes niitä ISOJA kissoja.

Lähihoitaja

- 'YLLIIN! vaatii pieni poika 1v8kk topakasti.
- Voi kuule kun äiti on ihan kipeä, joka paikkaa sattuu, sanoo äiti lattialle istahtaen.

Pieni poika tulee ihan lähelle, ottaa käsillä poskista kiinni ja sanoo vakavasti:
- Äiti 'akas. Olet.
- Kiitos kulta, heti tuntuu paremmalle, hymyilee äiti, kasvot vielä pienten käsien välissä.
- Äiti 'akastan! jatkuu vielä pojan helliminen. Tavattoman totisen suukonkin saan.
- Kurkkukin on niin tosi kipeä. Tiedätkö missä on kurkku? kysyy äiti.

Pieni poika työntää etusormen suuhun. On edelleen niin vakava. Varmasti yhtä vakava kuin äitikin silloin, kun pikkurakas on kipeä.

Halaa. Silittää hiuksista ja sanoo:
-Aiiii...

Lasten ampaistua kesän viettoon jäin minä tyhjentämään luokkaa. Irroittelin kesäpiirroksia ja kirjainmalleja. Varovasti tyhjensin ikkunan silkkipaperikukista ja katon perhosista. Napsuttelin verhot alas. Pyyhin tussitaulun. Totesin, että niin vain jäi jumppapusseja edelleen luokkaan, vaikka se luki taululla ja vaikka sen sanoin ääneen ja vaikka vanhemmatkin olivat mukana. Huolehdin poissaolovihkot tulevalle opettajalle. Erittelin hyllyistä omat tavarat menemään takaisin kotiin. Tyhjensin luokan itsestäni.

Autiossa luokassa en enää tiennyt, onko nyt syksy vai kevät, olenko tulossa vai menossa. Niin äkkiä tämä vuosi meni. Siihen mahtui diabetekseen tutustumista, sikalenssun pelkoa, vääntöä ja kääntöä, käsidesiä ja sämpyläpäivien odottamista. Se oli miehelle koti-isäksi totuttelua: karjalanpaistin valmistus, päiväunille nukutus, soveltaminen, väsymys, ärtymys ja hermostuminen tulivat epäilemättä tutuksi. Minulle vuosi oli sen hyväksymistä, että olin nyt se työssäkäyvä äiti. Syyllisyys, huoli, väsymys ja ikävä olivat kyydissä monena aamuna töihin ajaessani. Ne riitelivät takapenkillä työintoni ja kotona oloon kyllästymisen kanssa.

Silti en vaihtaisi vuotta pois. Sain vetää henkeä, sain olla tärkeä muuallakin kuin kotona. Mies oppi ymmärtämään, mitä on olla kotona. Minä koin nahoissani, mitä se on, kun lapsi valvottaa äitiä ihan samalla tavoin, mutta nyt äidin pitää jaksaa herätä töihin. Kun väsyy töissä ja silti kotiin päästyä pitää siirtyä välittömästi vanhemman rooliin. Loppukeväästä opin tuntemaan jopa sen turhautumisen tunteen, kun lapsi ei suostukaan nukahtamaan päiväunille minun kanssani!

En edelleenkään tiedä mitä syksy tuo tullessaan. En tiedä olenko kotona vai töissä, ja jos olen töissä, niin minkä verran olen ja missä olen. Opiskelenko, jos jään kotiin? Meneekö Iippo hoitoon? Minne menee? Saanko hoitopaikkaa enää silloin, jos saan töitä heinäkuun lopulla? Tästähän voisi vaikka stressaantua!

Mutta en. Nyt on loma, nukuttaa aivan valtavasti. Ne huolet eivät ole enää minun käsissä. Asiat järjestyvät juuri niin parhaiten, kuin on meille paras. VähänKÖ siihen on hyvä luottaa. Ihanaa kesää!