Elämä on kuin ketsuppipullo. Minun elämä. Ravistan ja ravistan, että tulisi jotain - ja sitten yhdellä turauksella kaikki energia pläjähtää muutamaan päivään. Sitten ei enää tulekaan yhtään mitään.
Minulle on aika tavanomaista, että se "lopun eellä" oleva virtapiikki iskee, ja onnessani ihmettelen, miten jaksan vaikka mitä. Juosta pitkän lenkin, kitkeä, harventaa, siivota, leipoa ja askarrella samalla kun olen yksin lasten kanssa koko päivän. Sitten kun yhtenä iltana itku silmässä nukutan häsläävää vauvaa, tajuan, että tätähän se oli. Ketsupin rippeet ne vaan räiskähti.
Huomasin juuri tuijottaneeni tätä näyttöä tovin ymmärtämättä mistään mitään. Pitäisi mennä nukkumaan, mutta kaikki kotiäidit ja -isät tietävät tämän vanhan tarinan: kun lapset viimein kello 22 tai 23 ovat yöpuulla, on pakko saada se pari tuntia itselle. Siitähän se oravanpyörä pyörähtää. Aamulla kun väsyttää kahta pahemmin. Silti olen sitä mieltä, että saan enemmän voimaa niistä valvotuista tunneista kuin jos olisin ne nukkunut. Tai... ehkä se on erilaista jaksamista. Fyysistä ja henkistä.
Täytin äsken neuvolaan jotain kyselylappua. Että olenko täysin vai osittain samaa mieltä siitä, että meillä osataan riidellä vai olenko sitä mieltä ollenkaan. Olenko täysin erimieltä vai vaan osittain siitä, että minulla on tarpeeksi aikaa vauvalle. Että meillä on riittävästi läheisyyttä. Että meillä ollaan pääosin hyvällä mielellä. Nämä laput ovat minulle kauheita ansoja, koska täytän niitä niin armottoman huolellisesti punniten ja miettien. Takerrun sanoihin ja vastaan yli rehellisesti. Sitten neuvolassa vierähtää taas tunti, kun lappua käydään läpi ja joudun selittelemään, miksi olen pistänyt raksin mihinkin kohtaan. Voi herran tähren. Ketä tämä kiinnostaa?
No, jatketaan samaa rataa. Iippo kävi tänään lääkärissä, koska halusin saada mielenrauhan ukkelin kaulalla olevista turvonneista imusolmukkeista. Kerttuli jo melkein kierähtää. Käsi vaan on vielä tiellä. Minua surettaa Ilkka Kanervan kihlattu ja toivon, että hän nyt keräisi kaiken naisellisen arvokkuutensa ja pakkaisi laukkunsa. Noin yleensä en ole erojen puolella vaan etsimässä keinoja jatkaa, mutta rajansa kaikella nöyryytyksellä. Haluaisin saada sukkakengät. Joo heippa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti