Minulle on hiljalleen ruvennut valkenemaan, millaista on elämä useamman lapsen kanssa. Ilmeisesti semmoista, että jos lapsi säilyy terveenä kuukauden, on se pitkä aika. No, se on nyt tämmöistä. Tällä hetkellä Iippo käy läpi neljättä tai viidettä syysflunssaa, tämän uusimman sai minulta. Kerttulin maha parani (ihanaa), mutta nyt pieni on sitten kipuillut hampaita reilun viikon. Viime yöt itkun kanssa. On se kurjaa! Mietin vaan, mille hampaan puhkeaminen tuntuisi aikuisena. Saattaisi buranaa kulua.
Mutta Iippo oppi sanomaan ärrän. Se tapahtui niin, että yhtenä hyvin pitkänä iltana, kun molemmat lapset olivat hereillä vielä 21.30 ja mies oli jääkiekossa... Olin hyvin, hyvin räjähdysherkkä. Iippo oli juoksennellut reilun tunnin verran omasta huoneestaan (ei enää ikinä päiväunen tynkiä sille pojalle) ja Kerttuli ei malttanut nukahtaa, kun piti seurata isoveljeä. Sanoin Iippolle, että kiipeä kuule vaikka seinille, äiti juo nyt teen. Iippo alkoi miettimään, miten sinne seinille pääsisi. "Olisikohan jakkaRLRLRLasta apua?" Tee jäi puoleen väliin, koska Iippon ärrästä ei ollut vielä aiemmin ollut havaintoja. Nyt se kuulosti olevan tulossa.
Siitä kaksi iltaa ja poika ilmoitti pokkana ottavansa puRkkaa Ruoan jälkeen. Me vanhemmat katsoimme toisiamme ja totesimme, että nyt se ärrä sitten tuli. Iippo soitti ukille ja sanoi: "Kuuntele KaRi KoRhonen!" :-)
Ja KeRttuRi. KerttuRi oppi tänään vilkuttamaan. Voi hyvä ihme miten pieni, epävarmasti heiluva käsi voi olla suloinen...
Minä olen kunnostautunut myymään omaisuuttamme. Naamakirjassa on semmoinen lähialueen kirpputori ja miestä kuulemma jo hirvittää tulla töistä kotiin, kun ei tiedä milloin on auto hävinnyt pihasta. Pyh. Löysin vain uuden tavan toteuttaa itseäni: Kun haluan uudet juomalasit, myyn vanhat ja ostan uudet sillä rahalla. Eipä jää nurkkiin pyörimään ;-)
Entäs sitten takavuosien blogitähti Tyyne? Tyyne on sama itseriittoinen kaikkien kotikissojen ruhtinatar, jonka kissansilmän lailla kauas loistavaa ainutkertaisuutta ei pienet olosuhdemuutokset hetkauta. Tätä nykyään kuin kala vedessä (vai pitäisikö sanoa mato kalassa) on se sinut ulkokissuutensa kanssa, pyllykarvoista roikkuvista madoista viis (urps). Ja mitä sitten tulee näihin ihmislapsen rääpäleisiin niin... toisethan jotenkin kuvittelee, että kun vauva tulee taloon, alkaa kaikki pyöriä sen tarpeiden mukaan. Iippokaan ei pelaa sählyä tai potki palloa, kun vauva on lattialla. Mutta Tyyne. Tyyne, joka yleensä A.I.N.A on nukkunut vain pehmeimmissä ja lämpimimmissä paikoissa (sohvat, säkkituoli, sängyt...) menee nykyään poikkeuksetta nukkumaan lattialle, silloin, kun Kerttuli ryömii saman huoneen lattialla. Tämä on oikeasti niin käsittämättömän ärsyttävää, raivostuttavaa ja ennen kaikkea niin kissamaista! Siis se ajatus siitä, että koska hänellä nyt vain on oikeus nukkua siinä, missä hän haluaa - ilman, että joku tulee häntä turkista repimään. Ja sitten se vahtaaminen, että meneekö Kerttu kissan luokse nyt vai heti. Tänään nostin Tyynen NELJÄ kertaa peräkkäin sohvalle, ettei sitten tarvitse katsoa niitä tympääntyneitä ja halveksivia "katso kakaroitasi" mulkaisuja keltaisista silmistä. Ja joka ikinen kerta se tuli takaisin alas, lattialle. Koska hän on sen arvoinen.
Ok. Kaikki muut käsitelty paitsi mies. Se yrittää selvitä. Tahtoikäisen ja yöt useamman kuukauden tai vuoden valvoneen kanssa. Onneksi sillä on Kerttuli, joka tekee hymyillään ja kikatuksillaan tehokasta pohjatyötä murrosikää ajatellen. Iskä on ollut pienimmän pikkusormen ympärillä jo 8 kuukautta eikä edes huomaa sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti